SUOMI100-viikko täynnä iloa

Ensimmäinen vieras on nyt toivottavasti tyytyväisenä jättänyt Perun ja opas lepää pari päivää ennen seuraavien tuloa! Vivika, mun yliopistokaveri Suomesta tuli melkein viikoksi tänne hassuttelemaan mun kanssa. Mimmi itse siis Meksikossa vaihdossa eli ihan tässä 'lähellä'... Olipa kiva nähdä kun ei oo vapun jälkeen nähty ja ens kerta on ehkä Meksikossa parin kuukauden päästä, ehkä Suomessa valmistujaisissa keväällä. Nyt saatiin viettää laatuaikaa yötä päivää ha ha!

Mut tunnetaan aktiivimatkaoppaana, isikin sanoi ettei oo ikinä tehnyt yhtä paljon asioita yhden viikon aikana kun kävi vähän Honkkareihin tutustumassa... Vivikan kanssa otettiin kyllä ilo irti lyhyehköstä ajasta myös kun käytiin kahdella minitripillä ja tutustuttiin Limaankin, viidessä kokonaisessa päivässä. Ressu ei saanut nukkua ees ekaa yötä kun jo lähdettiin Marcahuasiin telttaretkelle. Se on 4 kilometrin korkeudessa parin tunnin päässä kotoa oleva kalliomuodostelma ja suosittu retkeilykohde. Meitä lähti messiin kaks kämppistä ja kolme kaveria yliopistosta eli hauskalla 7 hengen porukalla Saksasta, Belgiasta, Ruotsista ja Suomesta mentiin!

Nyt on kyllä lyhyeeseen syksyyn mahtunut ihan liikaa bussimatkoja, joiden pelkää jäävän viimeisikseen... Taas mentiin niin kapeita teitä kauheen korkeella ja vatsanpohjasta otti, pidettiin vaan silmälaput silmillä ja toivottiin parasta. Pudotus ois satoja metrejä ilman mitään kaiteita jos ykssuuntaisella tiellä joku tulis vastaan vähän kovempaa tai kuski sais sairaskohtauksen tai jotain. Toki siinä silmälappuja käyttäessä menee upeet maisemat sivu suun mutta hermot säilyy.. Kyllä hymyilyttää aina perillä kun tajuaa että päästiin kuin päästiinkin kohteeseen!!!

Me ei oltu nyt suoraan sanottuna kauheen onnekkaita ilmojen kanssa. Tuolla korkeella on ihan eri kelit kuin Limassa muualla merenpinnan tasolla. 4 kilometriä pilviä lähempänä nyt luonnollisesti vaan on kylmempi ja niitä pilviä. Taaperettiin ihan umpisumussa se noin viiden kilsan hike, oltiin silleen että jos kaverit oli 10 metriä takanapäin ei ees nähty enää... Matkan (ja melkein mun koko vaihdon) kohokohta oli sosiaalisin ikinä tapaamani aasi joka tuli messiin meidän piknikhetkelle. Halittiin tätä 'Peteriä' siinä aikamme ja saatiin taas energiaa pystysuoran tien tarpomiseen.

En oo ikinä ennen tän vuoden reissuja oikeesti telttaillut, oman mökin tai kodin pihassa teltassa nukkumista ei ehkä retkeilyks lasketa. Nyt rannalla ja vuoristossa Honkkareissa ja Perussa telttailtuani oon ihan fani. Teltassa nukkuminen upeiden maisemien ympäröimänä, kauheet lämpövaihtelut, leirinuotiot kavereiden kanssa ja tietysti eväät tuo hauskan kontrastin siihen mukavaan ja tuttuun turvalliseen omaan petiin. Eihän meilläkään aina kivaa ollut sitten kun lämpötila putosi siihen +5 (Suomi-simulaattori Itsenäisyyspäivän alla) mutta hymy huulilla tultiin kotiin taas yhtä kokemusta rikkaampana.

Onneks mentiin porukalla kun noi kaverit sattumalta keksi saman retkikohteen samalle viikonlopulle - oon enemmän kuin varma että oisin eksyttänyt meidät tonne keskelle ei mitään, sen verran epäselviä karttoja tuolta alueelta löytyi. Ja kaikki nuotiohommat ja muut on kiva touhuta porukalla. Teltassakin oli lämpimämpi kun se oli täyteen ahdettu eikä vaan kaksin!

Sumu onneks hälveni ihan hetkeksi auringonlaskun aikaan eli nähtiin Marcahuasin kuuluisa auringonlasku ainakin melkein. Paikka tunnetaan siis yhtenä Perun ihmeistä, satumaisista auringonlaskuista ja -nousuista ja tähtitaivaasta, joka näyttää Linnunradan ja kaikki. No, ei niin hyvästä kelistä huolimatta nähtiin ainakin pilvimeri ja oltiin pilvien yläpuolella paljon, käveltiin pilvien läpi ja näin, ei sekään ihan perus settiä oo paitsi Perus. Oli tosi kiva kun saatiin rauhassa retkeillä, siellä ei ollut monta muuta porukkaa. Paitsi pieni koiraperhe joka nukahti meidän syliin ja taas oltiin onnellisia. Tuona yönä sattui muuten olemaan superkuu josta kuulin jälkeenpäin, ilmankos kun se oli aivan uskomattoman kirkas ja sen ympärillä oli kunnon sädekehä!

Seuraavana päivänä heräiltiin tosi vaihdellen vilussa nukutun yön jälkeen ja oltiin onnellisia lämmöstä. Kateltiin ympäristöä ja löydettiin pikku 'laguuni' ja inkaraunioita (?) ja palailtiin kotiin. Sivistyksen keskelle paluusta varma merkki on sunnuntaisalsat keskuspuistossa! Ei oo ikinä tuntunut lämmin suihku niin hyvältä kuin tossa kotiin tullessa!! (paitsi Bolivian 4 päivän suihkuttomuuden jälkeen oli kans ihan ok)

Ei siinä kauan taas huilittu ja lähdettiin seuraavana aamuna aikaisin bussilla reilun kolmen tunnin päähän. Suurin osa joilla on Limassa edes pari kolme päivää käy myös Huacachinassa ja Paracasissa muutaman tunnin bussimatkan päässä. Ihan lyhyellä tripillä pääsee tosi eri maisemiin ja sitä halusin Vivikallekin näyttää. Tähän vajaaseen viikkoon käytiin siis vuoristossa, vähän kuin kanjonissa, aavikolla, merellä ja saaristossa sekä suurkaupungissa. Parasta tässä reissussa on että se ei maksa parhaimmillaan kuin reilun kympin menopaluu ja on ihan kuin pidempikin lomareissu, sen verran eri tunnelmiin siellä päätyy! Ite olin siis käynyt vaihtarien höpöhöpöreissulla elokuussa ja sain nyt tilaisuuden korjata kaikki mitä ois voinut tehdä paremmin (mm. ostaa virvokkeita auringonlaskun katsomiseen hiekkadyyniltä; varata enemmän aikaa uima-altaalla löhöilyyn; ottaa aurinkolasit mukaan; syödä ja nukkua viereisessä hostellissa kuin me viimeksi…)!

Ensin käytiin veneajelulla katselemassa pingviinejä (40-senttisiä pikkupingviineitä joita on vain Perussa ja Chilessä) ja merileijonia. Oli muuten vähän eri fiilis ton setin turistioppaan puheista kun 4 kuukautta sitten en a) ymmärtänyt b) kuullut mitään! Opittiin että tää Huacachinan aavikko jossa nukuttiin on maailman toisiks suurin aavikko Saharan jälkeen?! Aika siistiä!! Ulottuu siis Chileen asti ja muistaakseni 800 kilometriä pitkä on yhteensä. Käytiin piscoa maistelemassa (Meksikon tequila-mimmin ekat!!) sivistyneesti ja niin edelleen, kuultiin valmistusprosessista ja miten tän perulaisen oppaan mukaan viinirypäleiden tuominen Peruun oli ainoa positiivinen asia mitä espanjalaisista koitui tälle maalle… No, saivatpa herkullisen kansallisjuoman.

Huacachinassa urheiltiin taas kuin viimeistä päivää kun kivuttiin hiekkadyynille katsomaan henkeäsalpaavaa auringonlaskua. Ja sitten tähtiä selällään hiekkaan uppoutuneina vaikka kuinka pitkään. Ajantaju katoaa kyllä tommosissa maisemissa ja lämpöisessä hiekassa kölliessä. Kun palattiin hostellille, en voinut uskoa silmiäni kun törmäsin kolmatta kertaa kolmeen viikkoon yhteen jenkkiäijään – tutustuttiin Pohjois-Perussa noin 24 tunnin bussimatkan päässä, törmättiin hiljattain Limassa baarissa ja nyt vielä tuolla aavikolla. Kumpi stalkkaa ja kumpaa? No, sitten käytiin istumaan iltaa tän jenkin ja hänen kanadalaisten ja brittikavereiden kanssa ja napattiin remmiin vielä yhet ruotsalaiset meidän ikäiset mimmit. Oli tosi random mutta hauska porukka jolla jupista maailman menosta. 

Vivika tuli perjantai-iltana mutta sai lepopäivän vasta tiistaina… Sitten löhöttiin ihan sata lasissa. Oli kyllä huikee koeviikon ja Suomi100-viikon alku, makoilla rantatuolissa uima-altaalla mangosmoothie kädessä. Mua ihan nauratti kuinka rankkaa on tää opiskelu taas. Mutta korostan että mulla ei ollut lukujärjestyksessä kokeita ennen Vivikan lähtöä eli mitään en äiti ja isi missannut!! 

Iltapäivällä käytiin vielä aavikolla ajelulla ja kokeilmessa sandboardingia eli lumilautailua hiekassa. Me mentiin siis ihan mahallaan niillä laudoilla ja mua ainakin kauhistutti miten jyrkkiä ja pitkiä mäkiä meidät pistettiin laskemaan.. Vikaa en päässyt alas mutta Vivika näytti mistä suomalaiset on tehty….. Vielä kun kierittiin viimeinen pikkumäki alas varmistettiin että hiekkaa olisi korvat ja naama ja haalarintaskut täynnä monta päivää.

Jos jotain tulee ikävä niin puoli-ilmaisia takseja ja niin mukavia makuubusseja!! Nukuttiin taas kuin omassa pedissä ja jatkettiin kotona. Sitten herättiin Suomi100-päivään. Tää oli jo ennen vaihtoon lähtöä se päivä, jona tiesin että haluisin olla kotona ja kun tulis koti-ikävä. Olin vähän haikeilla fiiliksillä aamusta jo, kun mietin mitä kaikkea koti-Suomessa silloin tapahtui ja kuinka koko Suomen kansa oli yhtä, juhlatunnelmissa ja ylpeitä suomalaisuudestaan tän yhden keskiviikon johon huipentui koko tapahtumarikas Suomi100-juhlavuosi. Ehkä Suomi150-juhlissa pääsen sitten mukaan. 

Me lähdettiin kaupungille Suomen lipun kanssa – jospa ois vaikka joku suomalainen tullut vastaan – mutta ei juuri siitä kuultu kommenttia. Vasta kun mä sekosin kun Frederikin Volgan alkuperäinen venäläisversio soi käsityömarkkinoilla ja heilutin lippua niin vimmatusti, vastasin ihmetteleviin katseisiin kertomalla miten suuri päivä oli. Ja käytiin syömässä sushia jota kutsutaan maki-nimellä koska ne on perulais-japanilaistyyliin tehty, ja siellä pystytettiin lippu pöytään ja toki kerrottiin tarjoilijalle. Kierrettiin siis rauhassa vaan Liman keskustaa ja Barrancon kaunista ja värikästä hippikorttelia, ja kuulemma oli kivemman oloinen kaupunki kuin kuulopuheista olis voinut luulla! Hyvä näin päin!!

Jo syksyn alussa oli puhetta kun aina välillä törmäsin suomalaisiin ties missä, että 6.12. syötäisiin kaikkien kulmakunnan suomalaisten voimin. No, meitä oli paikalla lopulta 7, ja jatkoilla yhteensä 10 eli ihan hyvin kumminkin. Oli mahtavaa juhlistaa tätä suurta päivää ihmisten kanssa joille kaikille se oli yhtä tärkeä. Mentiin syömään perulaiseen merellisen ravintolaketjun Punto Azulin raflaan. Kun ravintolan nimi on suomeksi sininen piste, voitte arvata että sen sisustus on sinertävä ja esimerkiksi tabletit jo valmiiksi sinivalkoiset… Sitten ne oli ihanasti laittaneet sinivalkoisia ilmapalloja meidän pöydän ympärille!! Siinä sitten höpistiin Suomi-juttuja ja syötiin hyvää ruokaa. Meitä oli ainakin Vantaalta, Tampereelta, Helsingistä, Kalajoelta ja Savonlinnasta.

Kun listattiin asioita, joita Suomesta oli eniten ikävä, kaikilla tuli aika samanlaisia mietteitä – puhdas ilma, ei liikenneruuhkia, asioiden helppous, karjalanpiirakat, ruisleipä. Listan viimeisiin mulla lähtölaskentaa nyt 4 PÄIVÄÄ!! Taisin just nähdä untakin näistä hiljattain. Pienet Suomi-piirit kun pyörii saatiin vahingossa selville että meitä olikin kolme seitsemästä saman yliopiston pikku kampuksen entisiä tai nykyisiä opiskelijoita… Ja Limassa sitten törmätään!! Vain suomalaisille voi käydä näin..

Muutenkin on hassua miten eri näkökulmasta Suomea ja suomalaisuutta nyt katselee. Voisin tähän filosofoida vaikka mitä mutta sitä ei kukaan jaksais lukee niin pidän tähän lyhyenä. Mutta on tää vaan niin eri kuin vaikka on aiemmin asunut ulkomailla Ranskassa pariin otteeseen, ei oo puhettakaan siitä miten eri lailla arvostaa nyt monia pikku asioita. Oli Ranskassakin toki paljon asioita jotka tehtiin eri tavalla, mutta täällä ne on niin eri skaalassa. Ja muutaman kuukauden Aasian-pyrähdyskään ei antanut yhtä paljon perspektiiviä koska Honkkarit nyt vaan on Aasian kehittyneimpää puolta monelta kantalta. Tää perus reissu on ollut eka kerta kun asun kehittyvässä maassa, vaikka sen meinaa usein unohtaa koska kuitenkin moni asia täällä toimii ja on infrastruktuuria ja muuta. 

Joten kyllä osaan Suomeen palatessa taas arvostaa tuhatta miljoonaa juttua joita ei ennen edes huomannut ajatella, muistan joka päivä millaisen upean koulutusjärjestelmän annista oon saanut nauttia koko pienen ikäni, kuinka meidän maassa kaikki saa hengittää raitista puhdasta ilmaa ja mennä metsään pyörimään ja syömään mustikoita kun siltä tuntuu, ja vaikka sitä ei juro suomalainen aina osaa sanoilla osoittaa mutta miten meillä luodut sosiaaliset suhteet on vahvempia kuin mikään, suomalainen ystävyys ja toisten kunnioitus on jotain upeeta. Ja niin monta muuta asiaa. Kyllä taisin kyyneleen tirauttaa ajatellessani näitä ja kuunnellessani Sininen ja valkoinen ja Olen suomalainen tuolloin Suomen suurena päivänä.

No olihan meillä sit jatkotkin ja saatiin kansainvälistä huomiota Suomi100-tapahtumalle, kun DJ laittoi soimaan Antti Tuiskua ja kuulutti onnea Suomelle… Ei näistä sen enempää.

Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin lensi pois tää mimmi jonka kanssa naurettiin vedet silmissä monta päivää. Mä sain pienen kesäflunssan tähän väliin mutta eipä se menoa haittaa kun hymy on korvissa – mulla oli neljä koetta tähän semesterin loppuun ja kolmeen ei ois tarvinnut mennä kurssien läpäisyyn, neljännestä tarvitsin 1/20… Tässä tätä kirjoittaessani oon siis juuri päättänyt kandiopintoni – ei oo enää yhden yhtä presistä, esseetä, tenttiä, ei mitään jäljellä – ja aion tälle tänään kohottaa maljan piste