Kivaa Limassa

Reissut on nyt reisattu ja oon vihdoin ottanut aikaa tutustua Liman nähtävyyksiin oikeesti kunnolla ja nauttinut viimesistä viikoista limalaisena! Oikeesti hyvä näin että tuli seikkailtua ympäriinsä täällä tää ’kevät’ joka oli Limassa yhtä harmaa ja pilvinen kuin ’talvikin’, ja nyt olla sitten täällä nää vikat viikot kun kesä on vihdoin alkanut ja aurinko paistaa, sininen meri loistaa ja hymy nousee huulille.

Ollaan nautittu turisteilusta ihan olan takaa. On myös ollut hyvä tutustua paremmin nähtävyyksiin tulevan turistioppaan pestiä ajatellen. Oon ollu tässä ihan kokopäivätyössä reissuja suunnittelemassa. Mulla on siis seuraavan kuukauden aikana tulossa viikoks suomalainen yliopistokaveri joka on vaihdossa Meksikossa, vanhemmat kahdeks viikoks ja sit vielä paras kaveri Suomesta neljäks päiväks ennen kuin lähdetään kohti Väli-Amerikan paratiiseja. Normiarkea Limassa ei juuri oo enää jäljellä kun pari välipäivää ilman vieraita menee lopputenteissä.

Eikä se oikeestaan ees haittaa. Osa meidän koulun vaihtareista on täällä koko vuoden eli heillä on nyt joulu-maaliskuu kesälomaa ja sitten vielä neljä kuukautta koulua – en kyllä vaihtais omaa reissua ja sit töiden alotusta tänne jäämiseen. Tuntuu että 4 kk on Limassa tosi sopiva aika, Perua on nähty ihan kiitettävästi ja en koe että mulla ois mitään tarvetta olla pidempään täällä nyt, aika aikaa kutakin ja on ollut niin ihana syksy että luulen että se ei sit ois enää sama. Varsinkin kun kämppikset ja kämppä vaihtuis, koulu puuduttaa jo nyt ja hinku töihin taas välillä on kova.

Kotiin palatessa sain heti kuulla että belgialaiselta kämppikseltä oli pöllitty puhelin. En enää pysy laskuissa montako tyttökaveria on tälleen kännissä baarissa hukannu puhelimensa, puhutaan noin 30. Osalla on jo kaks kertaa käynyt. Edelleenkin oon tyytyväinen että tajusin heti elokuussa jättää puhelimen kotiin, toisaalta vasta viime viikolla tajusin että onhan mulla toisaalta varapuhelin täällä että senhän nyt ois voinu ottaa mutta hyvin oon pärjännyt ilmankin. Siispä lähdin seuraksi Polvos Azules –piraattimarkkinoille…

Siinä taas semmonen hardcore-luokan kokemus; iso halli täynnä yhtä sun toista pikku kojua (joilla niilläkin, 2m x 2m kokoisissa häkeissä on töissä kaks ellei kolme henkeä eli ikinä ei kyllä oo henkilökuntapulaa täällä selvästi). Siellä myydään kaikkea maan ja taivaan väliltä, ite ostin ihan muutamalla eurolla feikki Niken shortsit ja urheilurintsikat ihan huippukivat. Se tunnetaan siitä että mitä tahansa puhelinta tai elektroniikkaa pyydät, sen kyllä löydät ja legenda (toivottavasti vaan sellainen) kertoo että voit ’tilata’ jonkun puhelinmallin ja sellanen sulle kyllä hankitaan (lue: varastetaan). Tän takia niitä puhelimia siis viedään, kun markkina myydä niitä on niin suuri. Mun kaveri osti kyllä ihan aidon paketissa olevan josta ei saa feikkiä millään eli on siellä ihan laatukamaakin, toinen kämppis osti sitten pöllityn kyllä kun oli tyyliin osotetiedot vielä puhelinluettelossa… Ostin kun halvalla sain!

Onneksi keskiviikon 15.11. olin täällä koska silloin Perussa tehtiin historiaa!! Oli ehkä vaihdon hauskin ilta. Peru pelas siis jo toisen matsin Uutta-Seelantia vastaan futista koska tasapelitilanteessa tasapuolisuuden vuoksi pelattiin kummankin kotona. Matsia edeltävänä yönä heräsin ilotulituksiin ja myöhemmin selvis että ne oli ammuttu JW Marriott –hotellin vieressä Uuden-Seelannin joukkueen yöunien häiritsemiseksi… Hotla on siis parisataa metriä mun himasta niin kuului kyllä hyvin meillekin. Matsin aamuna puolestaan isot hävittäjälentäjät lensivät hotlan kyljestä… Aika lapsellista tolleen ruveta keppostelemaan mutta Peru selvästi halus voittaa. 1982 jälkeen eivät siis oo olleet fudiksen maailmankisoissa. Matsipäivä oli ihan hulabaloo kaikkialla, ja kun illalla lähdettiin kotoa Kennedy Parkiin, Mirafloresin keskuspuistoon, osuttiin just valtavaan fanikulkueeseen pääkadulla. Punaista savua ammuttiin jostain, rumpuja hakattiin ja jengi huusi että rakastaa Perua. Tollasta yhteenkuuluvuudentunnetta saa hakea!!

Ite matsi katottiin screeniltä puistossa tuhansien muiden kanssa, punavalkoista päällä ja Perun liput kynsilakalla kynsissä. Se oli ihan hullua. Peru voitti 2-0 ja kummankin maalin kohdalla meidän hiukset kastui kaljasta, jengi itki ilosta kun pilliin puhallettiin ottelun päättymisen merkiksi. Täällä kansan sloganiksi on tullut yks laulu jonka kertosäe on ’Koska uskon sinuun Peru’ ja toinen ’Se on mahdollista!’. Hauskaa kun vaan kavereiden vanhemmat on viimeks olleet näkemässä Perun menestystä fudiksessa, niin ite sattui sit just tänä vuonna olemaan täällä. Se ilta eteni silleen että kuljettiin ihmismassoissa ja heitettin yläfemmoja kaikille, tuntemattomat tuli halaamaan kyynelsilmin ja kurkku suorana huutaen, autot tööttäili tauotta (ero normaaliarkeen? Nyt ne tööttäs kannustusbiisien tahdissa), jengi juoksi ilman paitaa ja vaan kirkui… Ihan super hauskaa seurata!! En ollut ite paikalla 2011 kun Suomi voitti lätkän MM-kultaa mutta luulen että verrattavissa. Ainiin, mutta eihän Peru saanut vielä edes mitalia (ja todnäk tippuu ekojen joukossa…) eli pieni askel maailmalle mutta tosi iso Perulle ja perulaisille, ihan huikeeta seurata.

Nää tsembalothan ei jääneet pelkästään tohon voittoiltaan vaan on nää pari viikkoa jatkuneet. Mediassa ei juuri puhuta muusta ja jengi kulkee Perun fudispaidat päällä edelleen. Ihanaa miten onnellista väkeä yhtäkkiä kaikkialla!! Vaan yks joka ei ollut kauheen onnellinen matsin jälkeisenä päivänä oli mun kämppis… Hänellä oli lento Chileen pelin jälkeisenä aamuna kello 7 ja totesi vaan voitonjuhlissa että kyllä kyllä hän hoitaa, lähtö 4:30 kentälle ei hätää menee vähän radalle. Se tuli himaan 3:30 eikä muistanut laittaa herätystä. Toikin niin tyhmä kun ois sit ollu vaan tunnin pidempään että ois lähtenyt suoraan vaan kentälle… Hyvä jossitella. No, mä tulin kotiin klo 6 ja en tajunnut tsekata ja ei se toisaalta ois välttämättä enää ehtinytkään mutta heräsi kello 9 ja jäi Chile näkemättä. Kannattiko mennä bailaamaan sitä voi miettiä… Onneks oli ollu tosi halvat lennot mutta harmi silti kun reissu oli suunniteltu. Täysin oma moka tietty. En tiedä mikä kirous tässä belgialaisilla on kun sit yks kaveripariskunta oli lähdössä viidakkon ja sama kävi, ja sit yks belgialainen oli jo lentoportilla mutta nukahti (taas baarista tulleena) ja heräsi siis lentokentältä kun lento oli jo lähtenyt… Varoittavia esimerkkejä omiin loppuvuoden lentelyihin ja kaikille!

Mutta fudishässäkät sikseen, mitä täällä sitten voi turistina tehdä? Liman keskusta kun on aika nopeesti nähty on kiva tutustua muihin kortteleihin – me asutaan siis turistien suosimalla, Liman turvallisimmalla alueella Mirafloresissa, siitä on kiva käppäillä etelään Barrancoon, josta löytyy katutaidetta ja vähän hipimpi meno ehkä ja ensimmäinen hiekkaranta, ja siitä vielä etelämpään pari kilsaa Chorrillosiin joka oli mulle ihan tuiki tuntematon ennen näitä turistikokemuksia!

Taas tajuttu se miten perulaiset liiottelee tätä kaupungin vaarallisuutta ihan hulluna. Se ei tosiaan päiväsaikaan valosalla vaikuta yhtään sen kummemmalta kuin mikään Suomenkaan kortteli, toki uskon että pimeellä on eri mutta meidän ihana iltakävely auringonlaskuun rakkaiden kämppispoitsujen kanssa ei vakuuttanut mua Chorrillosin vaarallisuudesta. Niin ihana ranta siellä kuin Limassa vaan voi – Limaa ei siis tosiaan tunneta minään rantaparatiisina mutta ei kuitenkaan yhtään hassumpi ranta – ja sitten tollanen iso risti joka valaistuna ilta-aikaan on kaunis maamerkki Liman Costa Verdellä, Mirafloresin rannikolta sen näkee tosi kauniina. Samaten siellä kulmilla on Cristo del Pacífico, Tyynenmeren Kristus, joka on myös valaistu. Sinne asti ei ehditty tolla kertaa kun aurinko laski ja me ei oltu tota risriretkeä suunniteltu niin ei tajuttu lähteä aikaisemmin. Toi risti kuulemma pystytettiin 1988 Paavin vierailua varten. Paavi tulee taas ens helmikuussa ja Peru suunnittelee tienaavansa miljoonia turismin muodossa sen ansiosta.

Sitten kiva päiväretki on ton lentokentän lähelle, jatkaa vaan rannikkoa noin 15km pohjoiseen niin päätyy Callaoon. Se tunnetaan vaarallisena alueena mutta en taaskaan tätä voi uskoa siellä aurinkoisena lauantai-iltapäivänä käyneenä… Yöaikaan siellä ryöstellään takseja tosta vaan ja on kuulemma katuja joille ei kannata edes valoisalla mennä. Silti kyllä vähän surkuhupaisaa kun kyselin paikallisilta missä päin olis katutaidetta, josta toi kortteli on tunnettu, sanoivat vaan että lähtekää äkkiä pois täältä ihan kuin meidän henki ois ollut uhattuna.. Kun ne upeat seinämaalaukset löydettiin, ne oli ihanien pikku kahviloiden, jätskimyyjien ja palloa pelaavien lasten ympäröimiä. Juu-u. Siitä mentiin niemenkärkeen katselemaan pelikaaneja. En kyllä ihan heti uskonut tonne kuolevani. Yöaikaan tietysti voi olla ja onkin eri juttu. Käytiin myös Real Felipen linnoituksessa, vähän sama fiilis kuin Suomenlinnaa kiertäessä, iso linnoitus keskellä pikku korttelia. Se oli kiva käydä siellä opastetulla kierroksella, varsinkin kun Latinalaisen Amerikan historian kurssi jäi multa ottamatta ihan vaan sen takia että sitä ois ollut torstaisin ja nyt muuten sain torstain vapaaksi… Tuolla sai vähän taustaa sille kun täällä on kauheesti kansallissankareiden mukaan nimettyjä teitä ja puistoja niin oli tosi mielenkiintoista kuulla mitä kukakin heppu oli sit tehnyt.

Myös saman viikonlopun sunnuntain retkikohde oli paikka johon perulaiset varoitti menemästä.. Tuleepa pahis olo tätä kirjoittaessa mutta toi on siis vaan niin naurettavaa miten minnekään ei sais mennä!! Joku oli jopa sanonut mun kaverille että Mirafloresin keskustassa ei sais olla auringonlaskun jälkeen. Siis mä oon tullut aamuyöllä yksin kävellen kotiin jotain kilometrin matkoja ja aina on vartijoita ja poliiseja muutaman sadan metrin välein ja kaduilla ei ketään muita. Ikinä ei oo tarvinnut kotihoodeilla pelätä ja muualla en oo yöllä kävellen liikkunutkaan. Liman turvallisuus on siis ollut positiivinen yllätys, kun muistaa mitä kauhutarinoita oli kuullut ennen tänne tuloa ja aattelin suunnilleen ettei voi kotoa poistua esim juoksulenkille tai mitään. Mentiin siis Gamarra-markkinakortteliin. Okei, sen verran tehtiin varotoimia että otettiin ihan minimikäteiset mukaan ja mä en taaskaan ottanut puhelinta, mutta muuten ihan rennosti. Sekin osottautui tosi hauskaks kokemukseks eikä aurinkoisena iltapäivänä ollut mitään pelättävää.

Se, miks jengi siitä vouhoo on vaan sen ihmispaljouden takia. En ees usko että siellä niin ryöstellään päiväsaikaan mutta kun jengiä on ihan älyttömästi ja pitää tyyliin uida ihmismeressä, ihan ymmärrettävää että taskuvarkaiden työ on aika helppoa. Se oli kyllä hupsu paikka, porukka vaan seisoi kävelykadun varressa huudellen vaikka ’pyykkipoikia!’, ’kauniita t-paitoja!’, ’luutia!’, ’mehua!’ ja niin edelleen, niillä oli sit aina muutama tuote siinä esillä ja ohjasivat sitten pikku puoteihinsa. Sieltä löytää kyllä varmasti ihan mitä tahansa about etsii, se oli varmaan kilsan pituinen katu ja muutama sivukatu täynnä kojuja ja vaan lakanoita maassa jotka ajaa saman asian, kaikennäköistä ja –kokoista taapertajaa, muutamien senttien hinnoista ylöspäin, niin halvalla ettet tiedä miten sillä voi kukaan elantonsa ansaita. Mä ostin 5 mangoa 5 solella eli alle 1,5 eurolla, en muuta. Oon syönyt täällä vuoden kiintiöt mangoja, ananasta ja avokadoja kun ne on niin halpoja. Kämppikset osti feikkimerkkikenkiä jotka oli yllättävän aidon näköisiä. Junamatka tuonne ja takas oli reissusta puoli hupia, oltiin ekaa kertaa junassa kun muuten tulee liikuttua vaan taksilla tai bussilla, ja se oli niin täynnä ettei vois uskoa miten paljon ihmisiä saa vaunuun tungettua kun vaan unkee. Naurettiin kämppisten kanssa ettei ikinä oo kyllä oltu niin lähekkäin, huhhuh. Meillä pitkillä oli silleen kilpailuetu kun pystyttiin hengittämään kun oltiin 20 cm suurinta osaa matkustajista ylempänä!

Yks asia mistä muuten huomaa että on vissiin oltu poissa kotoa jonkun aikaa on, kun about jokainen vastaantulija heittää jotain että pitkästä aikaa, missäs oot ollut, ootko sä Limassa mitä ihmettä! Monet on nyt olleet viime viikot reissussa et en kyl oo ainoo mutta sit joidenkin kanssa on menty ihan ristiin ja on vaan aika hauska että miten voi olla pari kuukautta näkemättä jotain samassa koulussa opiskelevaa! Kouluun asennettiin joulukoristeet tossa marraskuun alussa ja ruohikolla +20 asteessa näyttää vaan niin hassulta!

Koti-ikävää oli ehkä Limaan jo vähän mutta ei Suomeen niinkään. Jos sitä tuliskin on ihana kun tutustuin just viime viikolla uuteen suomalaiseen ja sit kaks olemassaolevaa ihanaa Suomi-mimmiä on joiden kanssa hengata. Suomen kielen puhumista on välillä ikävä niin siks meidän Suomi-treffit taas tossa yks päivä oli tosi kivat, ihana laittaa aivot narikkaan ja vaan jutella. Suomi100-dinneriä on jo suunniteltu ja silloin saa fiilistellä meidän kaunista maata kunnon porukalla. Suomesta läheisten ihmisten lisäks on ikävä raejuustoa, hanavettä, ehkä jopa vähän lunta!!!, saunaa ja puhdasta ilmaa, ylipäätään sitä että asiat toimii. Se kuitenkin tekee iloiseksi että 2,5 viikon päästä saan Ruispaloja ja Fazerin sinistä. Ja halia äitiä ja isiä!!

Oho, innostuinpa vähän kirjoittamaan taas kun unohdin mennä kouluun (näinkin voi käydä) ja istuin tällaisiin maisemiin:

Lima näyttää parastaan <3

Täältä pesee

Korostan, että rakastan tätä maata ja kulttuuria ja en oo hetkeekään katunut että tänne tulin. Siitä tuolimatta kulttuurieroja ei voi olla huomaamatta ja välillä oon kyllä repinyt pelihousuja... Varmasti löytyis perulaisiltakin samanlaista kirjoitettavaa suomalaisista! Täältä pesee siis, asioita jotka tehdään eri lailla kuin Härmässä...

 

LIIKENNE - Ylivoimaisesti eniten turhautumista aiheuttava tekijä täällä. Hulabaloo, kaaos, holtittomuus, sekasorto, siinä tätä kuvaavia termejä.

* Ihan lähtökohta on se, että porukka ajaa kuin liikennesääntöjä ei olisi. Ollenkaan.

* Yleisesti ajetaan kuin ei olis kaistaviivoja. Kahden kaistan väliin mahtuu hyvin ajamaan. Skootterit ja mopot myös pujottelee oikealta ja vasemmalta ohi ihan miten tykkää.

* Punainen valo on liikennevaloissa väri siinä missä muutkin, eikä tosiaan tarkoita pysähtymistä ainakaan jos poliiseja ei näy.

* Jo auto kääntyy ja jalankulkijalle on vihreä, oletus on, että jalankulkija väistää.

* Jalankulkija väistää aivan varmasti varsinkin, kun auto kaasuttaa ja tööttää.

*Töötti on muutenkin tosi kiva työkalu, joka toimii soittimena, sitä soitetaan vähintään 5 kertaa putkeen äänimerkkiä tarvittaessa ja kadulla kävelyyn ei siis tosiaan tarvitse nappeja korviin kun voi kuunnella vaan näitä tööttejä. Tauotta.

* Taksikuskit varmaan miettii ettei jalankulkija varmaan juoksulenkillä tai kävelyllä tai muutenkaan kadulla osaa itse kysyä taksia jos sitä tarvii vaan tööttää ohiajaessaan vähintään kolme kertaa ja huutaa ikkunasta ''TAXI?' . Toisaalta heidän puolustuksekseen hiljattain tajusin, ettei täällä oo taksitolppia joten ilmankos että ne vaan ajelee kaikki päivät ympäriinsä etsien asiakkaita. Mihinkään ei oo lupaa pysähtyä juurikaan ja kadut on muutenkin niin ahtaita ja täynnä niin ymmärtäähän sen.

* Taksit ajaa sitä perus 50 km/h ja kun ulkona on +15 ne silti pitää kaikki ikkunat auki niin että kyydissäolijat jäätyy. Sama busseissa.

* Taksikuskit (ja muutkin autoilijat hyvin usein) luulee vissiin välillä olevansa rallikuskeja, ihan hulluja ohituksia ja väistöjä ja kiihdytyksiä... Isi aina sanoo että jos ajaa ite ei tarvii pelätä, se on just näin perulaisten kyydissä!!
* Taksikuskit on välillä oikeita vänkääjiä, kun on hinta sovittu (ei siis oo mitään taksimittareita ja jos joskus harvoin en ota UBERia) niin se pitää - ne saattaa alkaa nostamaan hintaa että pliis eikö kävis, ei onnistu mutta yritys hyvä 10.

Näitä onnettomuus- ja läheltäpititilanteita näkee joka päivä, siksi ihmettelen että vaan kerran on meidän bussista lähteny sivupeili. Tässä yks ihan perustilanne että joku lähtee hortoilemaan ties miten päin ajosuunnasta poiketen... Sinänsä kyllä kivan helppoa täällä ajaminen varmaan kun tietää vaan että nopein voittaa, tästä juttelin yks päivä taksikuskin kanssa joka just sano että ku ketään ei kiinnosta liikennesäännöt pitää vaan nopeesti päätellä onko sulla sauma voittaa vai meneekö autosta joku osa ruttuun sitten... Äkkijarrutuksiin pitää kans tottua kun on kyydissä missä vaan välineessä - siks ihmettelenkin että turvavöitä ei yleisesti käytetä ollenkaan.

KAUPUNKIELÄMÄ

* Monissa julkisissa rakennuksissa ei ole seiniä. Meidän koulussa, käytävät ovat avoimia ja vain luokkahuoneet on eroteltu toisistaan seinillä. Kattoa ei ole useimmissa yhteisissä tiloissa myöskään. Ne olisi ihan kivoja kun satelee tai on jäätävä tuuli. Useissa ravintoloissa, on vähintään yksi pääty auki tai melkein auki niin, että sulla on yhtä kylmä kuin olisit ulkona. Jos seinät sattuu olemaan, ulko-ovi on ainakin auki oli yö tai päivä. Kun ulkona on +16 ja ovi on selällään illallakin, pitää vaan miettiä aina että ottaa huivin tai takin mukaan. Sitten sen lisäksi pidetään ilmastointi täysillä niin että tukka heiluu tuulessa. Oon tutkinut tätä esimerkiksi vaatekaupoissa, joissa mallinukkejen peruukki heiluu vimmatusti. Se on varmaan kesällä +30 asteessa tosi kiva, mutta talvella ei kaikista paras idea. Kouluun en ulkoilmaa varten ota takkia enää mutta luokkaan tarvii silti.

* Ravintolaan yhdessä syömään tulleet ihmiset eivät varmaan halua syödä samaan aikaan, joten kokit yleensä touhuaa ihan oman mielen mukaan. Parhaimmillaan eroa on ollut 7-henkisessä seurueessa ensimmäisen lopetettua syömisen siihen, että viimeinen saa ruuan: 1 tunti. Kaksistaankin syömässä ollessa voi toinen saada ruokansa 15 minuuttia ensimmäisen jälkeen. Tilaamisjärjestyksellä ei välillä tunnu olevan väliä, vartti teidän jälkeen saapunut seurue saattaa saada tilauksensa ensin. Kerran kaverin kanssa syömässä ollessa saatiin annokset samaan aikaan, muuten eroa on yleensä ainakin se viis-kymmenen minuuttia. Kyllä muuten yllätti, ja oltiin ihan että ohhoh kuinkas nyt näin!

* Meillä ei ole postiluukkua, joten kaikki posti joka taloon tulee, jää pihalle tallottavaksi. Meille ei kämppisten kanssa postia tulekaan mutta asutaan tavallaan paritalossa ja piha on kuin olisi täynnä roskia, kun kaikki kupongit ja sanomalehdet vaan viskataan portin välistä pihamaalle.
* Missään ei yleensä ole vessapaperia. Se ei siis oo loppu vaan sille ei ole telinettä tai mitään, sitä ei ole. Omat paperit pitää olla mukana yleisesti, välillä niin vaikka olisi kuinka hieno ravintola. Tätäkin oppii arvostamaan, että jos joskus jossain on paperia oot ihan että wautsiwau!
* Kassajärjestelmät ei oo mikään oletus vaan ihan näkee pieniä rahalippaita jotka vedetään tiskin alta ja kuittia ei siten aina saa. Mun lempikahvilassakin kirjoittavat vaan vihkoon käsin mitä on myyty ja summan. käsin. vihkoon.
* Henkilökuntaa on usein liioittelematta kolminkertaisesti Suomeen verrattuna. Oli mikä tahansa tietyö, istutushomma tai muu kaupungin työtehtävä, pieniä miehiä työvaatteissa pyörii kuin muurahaisia. Meidän koululla henkilökuntaa tuntuu olevan vielä enemmän, harmittaa kun en ottanut kuvaa kun kerran pienen pientä kukkapenkkiä kitki ja saksi seitsemän miestä. Parasta tässä on että koulun työntekijät on kaikki samannäköisiä, 160 cm pitkiä miehiä joilla on punaiset housut ja lippikset ja vaalea paita, kuin Jali ja suklaatehdas -leffan umppalumpat he pyörivät ympäri kampusta ja tervehtivät ja aina katson että taasko toi sama tuli vastaan mutta saattoi olla eri. He tulevat pyyhkimään liitutaulun ettei professorin tarvitse. Kerran kahden luokan välistä tarvittaessa avattavaa seinää tuli avaamaan kolme miestä.
* Tää olikin tiedossa jo ennen tänne tuloa ja tässä kohtaa stereotypiat pitää kyllä paikkansa - aikataulutus on mahdotonta. Tapaamisten sopiminen on kauheaa. Jengi ehdottelee vaikka ja mitä ja sitten sä oletat että jos on sanottu että kokataan lounasta torstaina se tapahtuu, ja toinen ei muista koko asiaa vaan on vaan heittänyt sen ilmoille. Jos on sovittu että nähdään kello 13 jossain, kello 13:10 laitat viestiä missä toinen on ja saattaa tulla viesti että aijaa oliks meillä jotain tai oota oon lähdössä eli menee vielä puoli tuntia joka on oikeesti sit reilu tunti. Toki on täsmällisiäkin perulaisia mutta yleensä ei kannata sanoa sitä aikaa tapaamisajaksi jolloin oikeasti haluisit tavata. Esimerkiksi vuokraisännän kanssa tapaamiset vuokranmaksuun voi suoraan suunnitella 1,5 tuntia myöhemmäksi kuin hänen ilmoittamansa aika. Lennot on kuulemma yleensä aina myöhässä, mulla on toistaiseksi vain yksi onneksi peruttu ja kahta jopa aikaistettu mutta pari ollut myöhässäkin. Kentällä puhuin asiasta turhautuneen perulaisen kanssa jonka lentoa vaan lykättiin ja lykättiin ja niin on kuulemma liian usein.
* Machokulttuuri on täällä käsinkosketeltavaa. Naisella on todella erilainen rooli tai vaikea selittää mutta naista ei todellakaan kohdella mun mielestä miehen kanssa tasa-arvoisesti vaan edelleen miehellä on valta ja ylempi asema. Kaduilla vislailu, huutelu, tööttäily, baarissa tökerö käyttäytyminen on arkipäivää naisille, eikä todellakaan aina positiivisessa mielessä tai hyväntuulisesti flirttaillen. Miehillä tuntuu olevan kova omistushalu ja tarve olla macho, en tätä paremmin osaa avata. Pimeällä ei näy ulkona kauheasti naisia, välillä pistää silmään, ehkä vaan kuvittelen tai sitten oikeasti naiset vähän pelkää liikkua itekseen ja varsinkin illalla ja yöllä mikä ei tietenkään oo suositeltavaa. Välillä on vähän sellanen olo että miehet katsoo naisia kuin halpaa makkaraa ja nainen on vaan objekti!!
* Paikalliset on tosi huolestuneita turvallisuudesta, paljon enemmän kuin me mamut, ja välillä ihan ylireagoi ja ylisuojelee. Totta kai täällä pitää olla tarkempi kaikesta just niiden toistuvien ryöstelyiden ja muiden takia (taas viimeks baarissa kahdelta kaverilta vietiin puhelin, toiselta oli viety jo kerran... En oo ite ottanut mukaan massatapahtumiin tai baariin ainakaan 1,5 kuukauteen enää ja tallella on! *kop kop*). Mutta terveellä järjellä pärjää pitkälle, et pidä puhelinta taka-taskussa tai helposti saatuvilla, et käytä sitä bussissa, et kulje kännissä yksin vähissä vaatteissa kadulla yöllä, et mene epämääräisille alueille... Paikallisten turvallisuuskäsityksestä: esimerkiksi olin seitsemän aikaan illalla menossa kioskille ja kaverit sanoi että älä nyt ainakaan yksin mene, ota joku mukaan (200 metrin päähän). Samoin kun ootettiin taksia neljän kaverin kanssa joista yks oli jätkä, paikalliset käski menemään kahvilaan odottamaan (2 minuutiksi sunnuntai-iltapäivänä).

RUOKA

* Ketsuppi on niin sokerista, että sen meinaa sekottaa hilloon.

* Sokeri on paljon isompirakeista jotenkin ja liian makeaa, sattuu hampaisiin ja on vaan jännää. Täällä yleensä löytää keltaista sokeria vähän kai ruokosokeria tai jotain, valkoinen vasta erilaista onkin. Välillä ei muuten tarjouksissa oo kauheesti logiikkaa, näin just kaupassa, hiusvärin ostajalle pussi sokeria kaupan päälle ahah. Täällähän saa muuten alkoholia mainostaa nii paljon ku sielu sietää ja laittaa huipputarjouksiin, esim sellasia pakettidiilejä on kauheesti että vaikka pullo rommia ja pullo kokista 10€ jne ja isot mainokset.
* Maitoa saa kylmästä vaan tyyliin yhdenlaista ja tosi kallista, lasipulloissa tai muovipusseissa. Muuten sen saa pahvitölkeissä hyllystä, lämpimästä. Se muovipussimaito on tosi häröö en oo ostanu ikinä mutta kämppikset käyttää.
* Juustoja ei myydä sellaisissa muovikääreissä yleensä vaan siivuittain elmukelmussa tai styroksialustalla. Kinkkuun sama juttu. Lihatiski on vähän ärtsy kun jauheliha esimerkiksi on elmukelmun vahvuisessa kääreessä ja menee tosi helposti rikki, pohja on kunnon muovia mutta päällinen siis huonoa. Se pitää syödä tyyliin heti kun se on noin vaan pakattu, muihinkin lihoihin sama juttu, eli et vaan osta jauhelihapakettia ja katso päivämäärää että milloin loppuviikosta sen kokkaisit. Ja kassalla ne viimeistään menee rikki ni sit ainakin kokkaat sen heti kun tyyliin myyjä rikkoo sun kelmut.
* Kaupassa leivät irtotiskiltä punnitsee sulle joku muu. Hedelmätkin välillä. Sun ostokset pakataan erillisen pakkaajahenkilön toimesta. Muovipusseissa ei muuten säästellä - sellaisiin ostoksiin jotka pakkaisit Suomessa yhteen muovikassiin saatat saada 8 pientä nyssäkkää. Onko ihme että maailma tuhoutuu muoviin!! Kattelin kaupassa yks päivä ihan pari minuuttia kassajonosa sitä menoa, siis yks tuote per pussi välillä... Kukaan ei tuo omia kasseja!

* Koulusta ei saa lasillista vettä hanasta ruoan kanssa ruokalassa (vedenjakelupisteitä on kyllä koulu täynnä) vaan jonkun sokeriliemen, joka ei oo mehua vaan maistuu lähinnä sokerilta ja vedeltä. Positiivista on sen sijaan että ravintoloissa yleensä lounaan yhteydessä saa tuoreen karambola-, passionhedelmä- tai jonkun muun ihanan raikkaan mehun oikeista hedelmistä. Vettä ei saa vaikka kuinka pyytäis mikä on vähän epäloogista ku kuitenkin niiden sokerilitkut tehdään siellä vedestä.
* Mä en totu millään siihen, että perunaa ja riisiä pitää aina olla kumpaakin. Kerran kaveri nauroi kun oli aatellut että kerrankin ei oo kuin riisiä annoksessa, mutta lopulta ison riisikasan alta löytyi kätkettynä ranskalaisia. Söin lounaalla muusia yks päivä ja totta kai sekin kaipasi riisiä seuraksi. Se muusi oli muuten kuin kermakastiketta, ihan litkua.

ASIAKASPALVELU

* Perulaiset on yleisesti luonteeltaan todella sydämellisiä ja avuliaita. Jostain syystä silti monessa kaupassa tämä ei ilmene ollenkaan. Pienessä apteekissa saattaa olla 5 farmaseuttia tai valkotakkista ainakin, perus kenkäkaupassa 6 myyjää, ja silti saat mennä tiskille huhuilemaan josko jotain kiinnostaisi auttaa. Oma-aloitteisuutta ei valitettavan usein löydy, siis sellaista 'Oisinko voinut olla avuksi' -tyyppistä käyttäytymistä, joka Suomessa välillä ärsyttää mutta täällä sitä välillä kaipaa. Kerran oon saanut oikeesti hyvää asiakaspalvelua vaatekaupassa ja se pomppasi kokemuksena todella esiin ja en sitä unohda kun niin harvinaista sellainen, kiersi varmaan puoli tuntia kauppaa mun kanssa ja ehdotteli vaatekappaleita.
* Yleisellä tasolla kaikki tapahtuu aina vähintään kaksi kertaa hitaammin kuin Suomessa. Välillä tuntuu että aika on pysähtynyt ja tajuut että oot ollut siinä kassalla 10 minuuttia ja et ees huomaa mihin se aika kuluu. Ostat Suomessa maitopurkin, se on 20 sekuntin transaktio, täällä helpot pari minuuttia, kaikki on vaan välillä ihan hirmu vaikean näköistä ja nauretaan ulkomaalaisten kaa toisinaan että ihan kuin ois jossain hidastetussa elokuvassa. Onko sitten paskojen palkkojen takia moti nollassa vai miksi, en tiedä mutta hitaalla käy...
* Apteekin työntekijöiltä saa sellaista vinkkiä että en tiedä montakohan ihmistä on joutunut hengenvaaraan niiden neuvojen avulla. Kavereiden kanssa jaettu stooreja ja toiselle oltiin myymässä ihan muuta kuin oikeaa astmalääkettä, mulle taas yritettiin antihistamiineja malarian ehkäisyyn. Valkoinen takki ei siis automaattisesti tarkoita lääkintäalan ammattilaista, se pitää muistaa.

* Koska olisi liian helppoa luovuttaa tuote asiakkaalle kassalla samalla, kun hän sen maksaa, sen voi tehdä myös näin kuten kolmessa esimerkkitapauksessa (joiden jälkeen olen päättänyt etten kyseiseen puotiin enää mene): 

a) Kosmetiikkaostoksilla:

1. Neuvo erittäin asiantuntevasti asiakasta meikkivoideostoksilla (tästä plussa!)

2. Älä anna tuotetta asiakkaalle.

3. Sen sijaan, kirjoita paperille kynällä tuotteen koodi ja anna lappu asiakkaalle.

4. Lähetä asiakas etsimään kassoja toiselle puolelle tavarataloa.

5. Asiakas palaa luoksesi maksettuaan tuotteen paperilapun numeron avulla.

6. Tarkista kuitti.

7. Pakkaa tuote muovipussiin ja anna asiakkaalle.

b) Apteekissa:

1. Neuvo asiakasta ja anna hänen valita haluamansa tuote.

2. Kirjoita paperille kynällä parinumeroinen itse keksimäsi (?) koodi ja anna lappu asiakkaalle.

3. Anna asiakkaan jonottaa kassalla ja maksaa epämääräisen numeron avulla.

4. Anna asiakkaan vielä jonottaa pääsyä takaisin juttusillesi.

5. Anna tuote asiakkaalle.

c.) Puhelinkaupassa (tyyliin tokana päivänä Perussa, ensimmäisiä vitutuskokemuksia):

1. Asiakas jonottaa rekisteröitymistiskille kertomaan, mitä haluaa. Hän näyttää passinsa ja kertoo haluavansa SIM-kortin. Asiakaspalvelija antaa lapun, jossa on numero.

2. Asiakas jonottaa toiselle tiskille kertomaan haluavansa SIM-kortin ja maksaa sen. Asiakaspalvelija antaa lapun, jossa on eri numero.

3. Asiakas jonottaa kolmannelle tiskille hakemaan SIM-korttinsa.

4. Asiakas jonottaa neljännelle tiskille erityisen pitkään, jotta asiakaspalvelija antaa hänelle uuden SIM-kortin puhelinnumeron ja asentaa SIM-kortin.

* Hyvitysten saaminen mistään puutteellisesta palvelusta on työn ja tuskan takana. Kasvissyöjäkaverin kasvispizzassa oli isoja lihapaloja, ja samalla hän pyysi hyvitystä siitä, että ensimmäisen ja viimeisen annoksensa samaan aikaan tilanneen seurueen jäsenen ruoat saapuivat 45 minuutin välein. Hyvitys 10-henkiselle seurueelle jaettavaksi oli yksi mehulasi. Ja lopulta aggressiivisen vänkäyksen jälkeen ilmainen pizza.

* Tosi ikävä tilanne joka näyttää tän hyvitysten puutteen kävi mun kavereille lentoyhtiön kanssa. Täällä jotkut firmat näköjään laittaa lentojen tarjoushintoja vain perulaisille, ja tytöt oppi sen kantapään kautta. Missään kohtaa lentoja ostaessa ei sitä infottu, ei myöskään siinä kun syötät kotimaasi ja passin numeron. Kun oot maksanut 100€ lennoista ja lentokentällä joku rupee vaatimaan 200€ lisää että pääset lennolle, kyllähän se vituttaa. Ei ottanut vastuuta lentoyhtiö eikä sivusto joka ne myi, koska sivun alareunassa (jonne olis pitänyt tajuta skrollata), luki pienellä espanjaksi että liput on vain perulaisille. Entä jos ei osaa espanjaa? Ketään ei kiinnostanut eli heillä jäi matka tekemättä ja meni rahat. Toiset pääsi mennessä lähtemään eikä sanottu mitään, mutta tullessa vaadittiin rahat. Tästä varoitus siis: kokemuksien mukaan AVIANCA tietyt pari reittiä, LATAM on pahin yhtiö velottamaan tätä gringo taxinakin tunnettua. Mulla ei oo ollu ongelmaa näiden kanssa: VIVA AIR; LC Perú; Peruvian. Jos joku bookkailee Perussa lentoja.

* Mulla kans lentoyhtiön peruttua mun lennon neljän päivän varoitusajalla tuli ärsytyskokemus niiden asiakaspalvelun kanssa. Mun piti saada verojen hinnalla seuraava lentoni ja sehän ei tietenkään onnistunutkaan kuin jollekin tietylle huonolle päivälle ja heidän valitsemalle reitille tyyliin, ihan kusetusta, samoin kuin se että puhelinnumero jossa se piti hoitaa (ei tietenkään onnistunut varata netissä) olis muka ollut maksuton. Eipä ollut ei.
* Mikä on nettikaupan ykkösfunktio? Se että se olisi asiakkaalle helpompaa. Täällä se tekee sulle tuplatyön. Ostin jalkapallomatsin liput netistä ja olin ihan iloisena lähdössä matsiin kavereiden kanssa lippu kännykässä. Onneks tuli puheeks tutorin kanssa, joka kertoi että ne pitää lunastaa paperisiksi toimipisteessä. Eli jos oisin mennyt nettilipulla areenalle ois jäänyt matsi näkemättä multa ja kolmelta kaverilta joiden lipunostosta olin vastuussa... Eli jonotin netissä että pääsen ostamaan liput ja maksoin ja sitten vielä menin lippukauppaan - jos oisin vaan ostanut livenä olis ollut puolet vähemmän työtä. Nyt kun just ostettiin junaliput Machu Picchulta pois, tiesin jo että ei onnistu vaan nettilipulla ja siinä sanottiinkin selvästi että turvallisuussyistä niitä ei toimiteta sähköisesti. Mitä Lattareissa asuminen tekee sulle? Oikein hämmästyt kun joku hoituu helposti ja kerrasta - kävin siellä junafirman toimistolla ja sain liput käteen kahdessa minuutissa. Ihmettelin että olipa helppoa, yleensä tulee aina jotain mutkaa matkaan!!

* Liika asiakaspalvelu paikoissa joissa sitä et välttämättä kaipaisi: osaan painaa hissinnappia itse. Onko ihme, että jokainen sukupolvi on edellistä tyhmempi, kun kohta kukaan ei osaa edes painaa nappia hississä. Suomalainen hiljaa nurkkaan tuijottaminen hississä ei onnistu, kun pitää tervehtiä, sanoa mikä kerros ja kiittää tai pahimmassa tapauksessa vielä välissä puhua small talkia hissinnapinpainajan kanssa. 

* Täällä yleisesti on kauheesti turhia ammatteja, joiden työnkuvaan kuuluu ei minkään tekeminen. Katselin lentokentällä yhtä naista joka oikeasti istui pikkuruisella jakkaralla vessan nurkassa. Vessapaperinantajat on ihan jees jo kun niillä on selkeä tehtävä, antaa se vessapaperi asiakkaalle ovella. Tää nainen saattoi olla siivooja mutta siellä se istui kumminkin.

Näihin kuviin onkin on hyvä päättää tää setti! (Kerrankin blogipostaus jossa ei ollut 50 kuvaa?!) Besitos!

Pohjosen poikii

Kun oltiin Boliviasta kotiuduttu, viihdyin kotona kaks päivää. Tuli vähän nopee uus reissu mutta oli myös niin hyvä sauma lähtee vielä kun iso kaveriporukka vuokras ison rantatalon pohjosesta ni enhän mä sit sanonu ei... Ja onneks en! Oli ihana viikko poissa Liman harmaudesta (ei ollu talvi vieläkään oikeen loppunut) ja tankkaamassa aurinkoa ja energiaa loppusemesteriin...

Toisen yliopiston vaihtareita 10 oli siis vuokrannu talon. En tuntenu ku alle puolet porukasta entuudestaan... Ja pakko sanoo etten ollu kauheesti missannu näissä tyypeissä joita en tuntenu.. Hyvien tyyppien kaa yritettii sit mennä keskenämme aika paljon ku ei vaa jaksettu osaa! Ihan käsittämättömiä stereotyyppisiä katastrofiteinejä, jenkkejä ja yks perulainen - mm. osti kokaiiniksi luulemaansa maalisilppua kalliisti, osti marihuanaa monta kertaa - joista yhen kerran oreganoa - ja jäi kaks kertaa poliisille kiinni, joutu melkein putkaan, ihan järjetöntä settiä. Nii ei ollu muuta yhteistä ku sukupuoli osan kaa ni oli parempi tehä omat plänit. Meidän viikkoon sen sijaan kuului koko päivän rantakävelyitä paljain jaloin, auringonlaskuja, uimista meressä ja altaalla, tuoretta kalaa lounaaks rannassa, mansikoita, upeita eläimiä joihin ei ikinä uskois luonnossa törmäävänsä... Todellinen aivot narikkaan -löhöloma ja hyvinvointiviikko!

Oltiin siis ihan Perun ja Ecuadorin rajalla päiväntasaajan tuntumassa ja siellä on aina lämmin. Noin Suomen läpimitan verran lennettiin eli Peru on tälleen erittäin lyhyellä matikalla kaks kertaa Suomen pituinen. Sinne pohjoseen lennetään reilun tunnin verran Limasta Piuran kaupunkiin, mistä sitten Mancora on kolmen tunnin ajon päässä. Oltiin Mancoran tuntumassa mutta ihan omissa oloissamme, siellä rannalla ei oikeesti ollut ketään (paitsi ekan aamun aamulenkillä merileijona...). Mancora sen sijaan on tosi turistirysä ja rannalla roskaa ja kauheesti melua, oli niin kiva olla tuolla rauhassa ja sit mennä ihmisten ilmoille kun siltä tuntui. 

Toi meiän rantatalo oli aika huikee, ihana valkonen sisustus ja uima-allas tossa terassilla, sit pakettiin kuulu kokki joka sit teki mitä haluttiin ja kävi kaupassa. Oltiin 8 kilsaa keskustasta niin se oli kyllä kätevää ja ihanan helppoo ja täällä ei tommonen maksa mitään, tyyliin kymmenen euroo ku se päiväks tuli meille. Merenrantaan meillä oli jotain 100 metriä... Ei taas voinu tätäkään kuvitella millasia rantoja Perussa vois olla. Kuinka voi yhdellä samalla maalla olla nää kaikki maailman maisemat?? En tuu ikinä käsittämään. 

Meitä oli siis yhteensä 11, suurin osa Jenkeistä, sit Eurooppa-edustus mä, yks norjalainen ja hollantilainen. Ihan mukavia kaikki, ei siinä mitään mutta en lähtis toiste reissuun tällä porukalla. Ite ei mulla vastaa tällasen rentoutusloman kuvausta se että on mahollisimman sekasin kaikilla mahollisilla aineilla koko viikon... Onneks löyty samanhenkistäkin porukkaa, esim norjalainen jäbä ihan huikeen hauska ja jalat maassa. Pohjoismaalaisten kaa nii kiva aina bondaa ku kokee tosi monet asiat samalla lailla.

Juu tossa sitten ihan kasuaalisti makoili rannalla merileijona, tommonen rulla vaan näkyi edessä ja säikähdin ihan sikana. Ne ei vissiin oo ihmisille vaarallisia paitsi jos oot niitten reviirillä, ei sillä että se ois mua kiinni saanut vaikka ois halunnutkin. Näin sen lähtevän liikkeelle iltapäivällä (kevyiden noin 5 tunnin unien jälkeen rantahiekassa), ja semmosta räpiköimistä kyllä että oisin konttaamallakin nopeempi haha... Valitettavasti toi oli ainut elävä merileijona, joka nähtiin. Kuolleita oli monia. Limassa kotirannassa välillä näkee kans, mutta ne haetaan nopeesti pois - toi ei ollut niin turistialuetta että toimis yhtä hyvin. Ja vielä ei ollut varsinainen turistisesonkikaan itse asiassa vaikka lämpöä kuitenkin oli jo helposti +27. Ei voi kans tajuu miten valtavia noi voi olla, ja niin ällöjä kun niiden nahka kärtsää auringossa ja tolleen evä pystyssä pötköttää tommonen möhkäle keskellä biitsiä... Oli pakko googlaa ni ne urokset voi painaa jopa tuhat kiloa?! Ei ihme ettei niitä niin vaan nostella pois rannalta.

Reissun onnellisin hetki oli kun yhtenä päivänä kävelyllä Mancoraan tuli vastaan merikilpikonna. Ei lisättävää. Toisaalta reissun surullisin hetki samana päivänä tullessa tuli vastaan kuollut sellainen... Se oli niin reppana voi pientä aloin melkein itkee!! Uskomatonta miten painavia noikin voi olla, jopa 200 kg. Kaverit meni muuten uimaan merikilpikonnien kanssa (hinta 20€ parin tunnin retki mieti), mulla oli sillon puhelinhaastis yhteen duuniin ja totesin että noita saumoja varmaan lähikuukausina tulee kun mm. yhet tollaset Galapagossaaret matkareitillä niin meni sit ura sen edelle. Ne oli ihan vieressä ja koskenukki niihin, ihan hullun siistin näkösiä kuvia! Vaikka mitä muitakin otuksia näkyi rannalla, esim noi pallokalat aika hassuja. Tällanen köyhän miehen live-eläintarha!

Käytiin yhtenä päivänä hupsuilemassa myös tän kuuluisan bilehostelliketjun Lokin hostellilla, siellä on aina kaikkee kivaa puuhaa nii oltiin siellä vaan löhöömässä ja pelaamassa pelejä kuten Jenkkien slip and slide, näinkin järkevää kuin juokseminen ja liukuminen saippua-vesiliuoksella valellulle muovikaistaleelle ja sit jotkut heitteli päälle vesi-ilmapalloja. Mitä mä sanoinkaan aivot narikkaan -lomasta..?

Tää meidän kokki tuli vastaan tulomatkalla, tätä on paikallisten ystävällisyys Perussa oikeesti nappas vaan meidät sen tuk-tukiin ja siinähän ajeltiin. Miten voi pieni moto viedä 5 ihmistä... Kauhunhetkiä koettiin muutaman kerran viikon aikana kun napattiin tuktuk, joka suhaili kuoppaisilla hiekkateillä siihen malliin että odotin vaan milloin kaadutaan. Ihme että ei! Ja pimeessä vieläpä ihan kauheeta, kadutti vaan ettei kävelty. Mun hää goals löyty tuolta rannalta, teltat rantahiekassa ja oli just seremonia alkamassa kun mentiin ohi!!

Ja myös yks uskomaton tuttavuus oli rannalla toi 'sinijalkasuula' (tästähän on tullut yks biologiablogi) 'blue-footed booby'  (ranskaks sinijalkainen hullu, fou à pieds bleus haha). Sitä ei voi kans tajuu miten kirkkaan siniset voi olla yhen jalat siis niin kaunis lintu. Noita on ne Galapagossaaret täynnä mutta en uskonu että noin vaan vois muuallakin nähdä, Californiassa vissiin kans ja silleen. Toisaalta me oltiin linnuntietä Galapagokselta noin 1000 kilsan päässä niin ei silleen ihme että samoja lajeja. Tää lintuhan oli siitä kans niin veikee että ei yhtään pelänny ku oltiin ehkä metrin päässä ja sit ku lähettiin kävelee, se käänsi päätä taaksepäin ihan suoraan joku 180 astetta kuin pöllö. Ihana!

Oli kyllä vähän haikee lähtee tuolta paratiisista mutta kai se kesä joskus Limaankin saapuu... Kuitenkin melkein 5 kokonaista päivää sai nauttia auringosta, lämmöstä ja meren tuoksusta ja puhtaasta ilmasta. Nyt oon vasta ruvennu viime aikoina tuntemaan sen saasteen määrän Limassa, se on ihan järjetöntä välillä.

Täällä on aika usein muuten sellasii hetkii että mitäs vuosituhatta taas eletään ja taas tuli sellanen Piuran kentällä lähtiessä... Jonotettiin turvatarkastukseen ja nainen katsoi paperisesta vihkosta meidän nimet, että ollaanko lennolle menossa. paperisesta. vihkosta. Kuolin nauruun siihen paikkaan. Onko ihme että välillä vähän jutut kestää kun asioita ei tosiaan hoideta kuten vuonna 2017 hyvin usein!

Kotiin on aina niin kiva palata kun porukkaa ja touhua on aina paikalla. Meille oli ostettu Monopoly ja sen kanssa on mennyt nyt aika monta iltaa kotona! Ihana perhefiilis näiden höpsöjen kanssa. On niin paljon vietetty ihania hetkiä yhessä että kyllä tulee oleen hassua sit kun ei enää nähdä koko ajan!! Oma koti kullan kallis kyllä se vaan niin on.