Pohjosen poikii

Kun oltiin Boliviasta kotiuduttu, viihdyin kotona kaks päivää. Tuli vähän nopee uus reissu mutta oli myös niin hyvä sauma lähtee vielä kun iso kaveriporukka vuokras ison rantatalon pohjosesta ni enhän mä sit sanonu ei... Ja onneks en! Oli ihana viikko poissa Liman harmaudesta (ei ollu talvi vieläkään oikeen loppunut) ja tankkaamassa aurinkoa ja energiaa loppusemesteriin...

Toisen yliopiston vaihtareita 10 oli siis vuokrannu talon. En tuntenu ku alle puolet porukasta entuudestaan... Ja pakko sanoo etten ollu kauheesti missannu näissä tyypeissä joita en tuntenu.. Hyvien tyyppien kaa yritettii sit mennä keskenämme aika paljon ku ei vaa jaksettu osaa! Ihan käsittämättömiä stereotyyppisiä katastrofiteinejä, jenkkejä ja yks perulainen - mm. osti kokaiiniksi luulemaansa maalisilppua kalliisti, osti marihuanaa monta kertaa - joista yhen kerran oreganoa - ja jäi kaks kertaa poliisille kiinni, joutu melkein putkaan, ihan järjetöntä settiä. Nii ei ollu muuta yhteistä ku sukupuoli osan kaa ni oli parempi tehä omat plänit. Meidän viikkoon sen sijaan kuului koko päivän rantakävelyitä paljain jaloin, auringonlaskuja, uimista meressä ja altaalla, tuoretta kalaa lounaaks rannassa, mansikoita, upeita eläimiä joihin ei ikinä uskois luonnossa törmäävänsä... Todellinen aivot narikkaan -löhöloma ja hyvinvointiviikko!

Oltiin siis ihan Perun ja Ecuadorin rajalla päiväntasaajan tuntumassa ja siellä on aina lämmin. Noin Suomen läpimitan verran lennettiin eli Peru on tälleen erittäin lyhyellä matikalla kaks kertaa Suomen pituinen. Sinne pohjoseen lennetään reilun tunnin verran Limasta Piuran kaupunkiin, mistä sitten Mancora on kolmen tunnin ajon päässä. Oltiin Mancoran tuntumassa mutta ihan omissa oloissamme, siellä rannalla ei oikeesti ollut ketään (paitsi ekan aamun aamulenkillä merileijona...). Mancora sen sijaan on tosi turistirysä ja rannalla roskaa ja kauheesti melua, oli niin kiva olla tuolla rauhassa ja sit mennä ihmisten ilmoille kun siltä tuntui. 

Toi meiän rantatalo oli aika huikee, ihana valkonen sisustus ja uima-allas tossa terassilla, sit pakettiin kuulu kokki joka sit teki mitä haluttiin ja kävi kaupassa. Oltiin 8 kilsaa keskustasta niin se oli kyllä kätevää ja ihanan helppoo ja täällä ei tommonen maksa mitään, tyyliin kymmenen euroo ku se päiväks tuli meille. Merenrantaan meillä oli jotain 100 metriä... Ei taas voinu tätäkään kuvitella millasia rantoja Perussa vois olla. Kuinka voi yhdellä samalla maalla olla nää kaikki maailman maisemat?? En tuu ikinä käsittämään. 

Meitä oli siis yhteensä 11, suurin osa Jenkeistä, sit Eurooppa-edustus mä, yks norjalainen ja hollantilainen. Ihan mukavia kaikki, ei siinä mitään mutta en lähtis toiste reissuun tällä porukalla. Ite ei mulla vastaa tällasen rentoutusloman kuvausta se että on mahollisimman sekasin kaikilla mahollisilla aineilla koko viikon... Onneks löyty samanhenkistäkin porukkaa, esim norjalainen jäbä ihan huikeen hauska ja jalat maassa. Pohjoismaalaisten kaa nii kiva aina bondaa ku kokee tosi monet asiat samalla lailla.

Juu tossa sitten ihan kasuaalisti makoili rannalla merileijona, tommonen rulla vaan näkyi edessä ja säikähdin ihan sikana. Ne ei vissiin oo ihmisille vaarallisia paitsi jos oot niitten reviirillä, ei sillä että se ois mua kiinni saanut vaikka ois halunnutkin. Näin sen lähtevän liikkeelle iltapäivällä (kevyiden noin 5 tunnin unien jälkeen rantahiekassa), ja semmosta räpiköimistä kyllä että oisin konttaamallakin nopeempi haha... Valitettavasti toi oli ainut elävä merileijona, joka nähtiin. Kuolleita oli monia. Limassa kotirannassa välillä näkee kans, mutta ne haetaan nopeesti pois - toi ei ollut niin turistialuetta että toimis yhtä hyvin. Ja vielä ei ollut varsinainen turistisesonkikaan itse asiassa vaikka lämpöä kuitenkin oli jo helposti +27. Ei voi kans tajuu miten valtavia noi voi olla, ja niin ällöjä kun niiden nahka kärtsää auringossa ja tolleen evä pystyssä pötköttää tommonen möhkäle keskellä biitsiä... Oli pakko googlaa ni ne urokset voi painaa jopa tuhat kiloa?! Ei ihme ettei niitä niin vaan nostella pois rannalta.

Reissun onnellisin hetki oli kun yhtenä päivänä kävelyllä Mancoraan tuli vastaan merikilpikonna. Ei lisättävää. Toisaalta reissun surullisin hetki samana päivänä tullessa tuli vastaan kuollut sellainen... Se oli niin reppana voi pientä aloin melkein itkee!! Uskomatonta miten painavia noikin voi olla, jopa 200 kg. Kaverit meni muuten uimaan merikilpikonnien kanssa (hinta 20€ parin tunnin retki mieti), mulla oli sillon puhelinhaastis yhteen duuniin ja totesin että noita saumoja varmaan lähikuukausina tulee kun mm. yhet tollaset Galapagossaaret matkareitillä niin meni sit ura sen edelle. Ne oli ihan vieressä ja koskenukki niihin, ihan hullun siistin näkösiä kuvia! Vaikka mitä muitakin otuksia näkyi rannalla, esim noi pallokalat aika hassuja. Tällanen köyhän miehen live-eläintarha!

Käytiin yhtenä päivänä hupsuilemassa myös tän kuuluisan bilehostelliketjun Lokin hostellilla, siellä on aina kaikkee kivaa puuhaa nii oltiin siellä vaan löhöömässä ja pelaamassa pelejä kuten Jenkkien slip and slide, näinkin järkevää kuin juokseminen ja liukuminen saippua-vesiliuoksella valellulle muovikaistaleelle ja sit jotkut heitteli päälle vesi-ilmapalloja. Mitä mä sanoinkaan aivot narikkaan -lomasta..?

Tää meidän kokki tuli vastaan tulomatkalla, tätä on paikallisten ystävällisyys Perussa oikeesti nappas vaan meidät sen tuk-tukiin ja siinähän ajeltiin. Miten voi pieni moto viedä 5 ihmistä... Kauhunhetkiä koettiin muutaman kerran viikon aikana kun napattiin tuktuk, joka suhaili kuoppaisilla hiekkateillä siihen malliin että odotin vaan milloin kaadutaan. Ihme että ei! Ja pimeessä vieläpä ihan kauheeta, kadutti vaan ettei kävelty. Mun hää goals löyty tuolta rannalta, teltat rantahiekassa ja oli just seremonia alkamassa kun mentiin ohi!!

Ja myös yks uskomaton tuttavuus oli rannalla toi 'sinijalkasuula' (tästähän on tullut yks biologiablogi) 'blue-footed booby'  (ranskaks sinijalkainen hullu, fou à pieds bleus haha). Sitä ei voi kans tajuu miten kirkkaan siniset voi olla yhen jalat siis niin kaunis lintu. Noita on ne Galapagossaaret täynnä mutta en uskonu että noin vaan vois muuallakin nähdä, Californiassa vissiin kans ja silleen. Toisaalta me oltiin linnuntietä Galapagokselta noin 1000 kilsan päässä niin ei silleen ihme että samoja lajeja. Tää lintuhan oli siitä kans niin veikee että ei yhtään pelänny ku oltiin ehkä metrin päässä ja sit ku lähettiin kävelee, se käänsi päätä taaksepäin ihan suoraan joku 180 astetta kuin pöllö. Ihana!

Oli kyllä vähän haikee lähtee tuolta paratiisista mutta kai se kesä joskus Limaankin saapuu... Kuitenkin melkein 5 kokonaista päivää sai nauttia auringosta, lämmöstä ja meren tuoksusta ja puhtaasta ilmasta. Nyt oon vasta ruvennu viime aikoina tuntemaan sen saasteen määrän Limassa, se on ihan järjetöntä välillä.

Täällä on aika usein muuten sellasii hetkii että mitäs vuosituhatta taas eletään ja taas tuli sellanen Piuran kentällä lähtiessä... Jonotettiin turvatarkastukseen ja nainen katsoi paperisesta vihkosta meidän nimet, että ollaanko lennolle menossa. paperisesta. vihkosta. Kuolin nauruun siihen paikkaan. Onko ihme että välillä vähän jutut kestää kun asioita ei tosiaan hoideta kuten vuonna 2017 hyvin usein!

Kotiin on aina niin kiva palata kun porukkaa ja touhua on aina paikalla. Meille oli ostettu Monopoly ja sen kanssa on mennyt nyt aika monta iltaa kotona! Ihana perhefiilis näiden höpsöjen kanssa. On niin paljon vietetty ihania hetkiä yhessä että kyllä tulee oleen hassua sit kun ei enää nähdä koko ajan!! Oma koti kullan kallis kyllä se vaan niin on.