Kivaa Limassa

Reissut on nyt reisattu ja oon vihdoin ottanut aikaa tutustua Liman nähtävyyksiin oikeesti kunnolla ja nauttinut viimesistä viikoista limalaisena! Oikeesti hyvä näin että tuli seikkailtua ympäriinsä täällä tää ’kevät’ joka oli Limassa yhtä harmaa ja pilvinen kuin ’talvikin’, ja nyt olla sitten täällä nää vikat viikot kun kesä on vihdoin alkanut ja aurinko paistaa, sininen meri loistaa ja hymy nousee huulille.

Ollaan nautittu turisteilusta ihan olan takaa. On myös ollut hyvä tutustua paremmin nähtävyyksiin tulevan turistioppaan pestiä ajatellen. Oon ollu tässä ihan kokopäivätyössä reissuja suunnittelemassa. Mulla on siis seuraavan kuukauden aikana tulossa viikoks suomalainen yliopistokaveri joka on vaihdossa Meksikossa, vanhemmat kahdeks viikoks ja sit vielä paras kaveri Suomesta neljäks päiväks ennen kuin lähdetään kohti Väli-Amerikan paratiiseja. Normiarkea Limassa ei juuri oo enää jäljellä kun pari välipäivää ilman vieraita menee lopputenteissä.

Eikä se oikeestaan ees haittaa. Osa meidän koulun vaihtareista on täällä koko vuoden eli heillä on nyt joulu-maaliskuu kesälomaa ja sitten vielä neljä kuukautta koulua – en kyllä vaihtais omaa reissua ja sit töiden alotusta tänne jäämiseen. Tuntuu että 4 kk on Limassa tosi sopiva aika, Perua on nähty ihan kiitettävästi ja en koe että mulla ois mitään tarvetta olla pidempään täällä nyt, aika aikaa kutakin ja on ollut niin ihana syksy että luulen että se ei sit ois enää sama. Varsinkin kun kämppikset ja kämppä vaihtuis, koulu puuduttaa jo nyt ja hinku töihin taas välillä on kova.

Kotiin palatessa sain heti kuulla että belgialaiselta kämppikseltä oli pöllitty puhelin. En enää pysy laskuissa montako tyttökaveria on tälleen kännissä baarissa hukannu puhelimensa, puhutaan noin 30. Osalla on jo kaks kertaa käynyt. Edelleenkin oon tyytyväinen että tajusin heti elokuussa jättää puhelimen kotiin, toisaalta vasta viime viikolla tajusin että onhan mulla toisaalta varapuhelin täällä että senhän nyt ois voinu ottaa mutta hyvin oon pärjännyt ilmankin. Siispä lähdin seuraksi Polvos Azules –piraattimarkkinoille…

Siinä taas semmonen hardcore-luokan kokemus; iso halli täynnä yhtä sun toista pikku kojua (joilla niilläkin, 2m x 2m kokoisissa häkeissä on töissä kaks ellei kolme henkeä eli ikinä ei kyllä oo henkilökuntapulaa täällä selvästi). Siellä myydään kaikkea maan ja taivaan väliltä, ite ostin ihan muutamalla eurolla feikki Niken shortsit ja urheilurintsikat ihan huippukivat. Se tunnetaan siitä että mitä tahansa puhelinta tai elektroniikkaa pyydät, sen kyllä löydät ja legenda (toivottavasti vaan sellainen) kertoo että voit ’tilata’ jonkun puhelinmallin ja sellanen sulle kyllä hankitaan (lue: varastetaan). Tän takia niitä puhelimia siis viedään, kun markkina myydä niitä on niin suuri. Mun kaveri osti kyllä ihan aidon paketissa olevan josta ei saa feikkiä millään eli on siellä ihan laatukamaakin, toinen kämppis osti sitten pöllityn kyllä kun oli tyyliin osotetiedot vielä puhelinluettelossa… Ostin kun halvalla sain!

Onneksi keskiviikon 15.11. olin täällä koska silloin Perussa tehtiin historiaa!! Oli ehkä vaihdon hauskin ilta. Peru pelas siis jo toisen matsin Uutta-Seelantia vastaan futista koska tasapelitilanteessa tasapuolisuuden vuoksi pelattiin kummankin kotona. Matsia edeltävänä yönä heräsin ilotulituksiin ja myöhemmin selvis että ne oli ammuttu JW Marriott –hotellin vieressä Uuden-Seelannin joukkueen yöunien häiritsemiseksi… Hotla on siis parisataa metriä mun himasta niin kuului kyllä hyvin meillekin. Matsin aamuna puolestaan isot hävittäjälentäjät lensivät hotlan kyljestä… Aika lapsellista tolleen ruveta keppostelemaan mutta Peru selvästi halus voittaa. 1982 jälkeen eivät siis oo olleet fudiksen maailmankisoissa. Matsipäivä oli ihan hulabaloo kaikkialla, ja kun illalla lähdettiin kotoa Kennedy Parkiin, Mirafloresin keskuspuistoon, osuttiin just valtavaan fanikulkueeseen pääkadulla. Punaista savua ammuttiin jostain, rumpuja hakattiin ja jengi huusi että rakastaa Perua. Tollasta yhteenkuuluvuudentunnetta saa hakea!!

Ite matsi katottiin screeniltä puistossa tuhansien muiden kanssa, punavalkoista päällä ja Perun liput kynsilakalla kynsissä. Se oli ihan hullua. Peru voitti 2-0 ja kummankin maalin kohdalla meidän hiukset kastui kaljasta, jengi itki ilosta kun pilliin puhallettiin ottelun päättymisen merkiksi. Täällä kansan sloganiksi on tullut yks laulu jonka kertosäe on ’Koska uskon sinuun Peru’ ja toinen ’Se on mahdollista!’. Hauskaa kun vaan kavereiden vanhemmat on viimeks olleet näkemässä Perun menestystä fudiksessa, niin ite sattui sit just tänä vuonna olemaan täällä. Se ilta eteni silleen että kuljettiin ihmismassoissa ja heitettin yläfemmoja kaikille, tuntemattomat tuli halaamaan kyynelsilmin ja kurkku suorana huutaen, autot tööttäili tauotta (ero normaaliarkeen? Nyt ne tööttäs kannustusbiisien tahdissa), jengi juoksi ilman paitaa ja vaan kirkui… Ihan super hauskaa seurata!! En ollut ite paikalla 2011 kun Suomi voitti lätkän MM-kultaa mutta luulen että verrattavissa. Ainiin, mutta eihän Peru saanut vielä edes mitalia (ja todnäk tippuu ekojen joukossa…) eli pieni askel maailmalle mutta tosi iso Perulle ja perulaisille, ihan huikeeta seurata.

Nää tsembalothan ei jääneet pelkästään tohon voittoiltaan vaan on nää pari viikkoa jatkuneet. Mediassa ei juuri puhuta muusta ja jengi kulkee Perun fudispaidat päällä edelleen. Ihanaa miten onnellista väkeä yhtäkkiä kaikkialla!! Vaan yks joka ei ollut kauheen onnellinen matsin jälkeisenä päivänä oli mun kämppis… Hänellä oli lento Chileen pelin jälkeisenä aamuna kello 7 ja totesi vaan voitonjuhlissa että kyllä kyllä hän hoitaa, lähtö 4:30 kentälle ei hätää menee vähän radalle. Se tuli himaan 3:30 eikä muistanut laittaa herätystä. Toikin niin tyhmä kun ois sit ollu vaan tunnin pidempään että ois lähtenyt suoraan vaan kentälle… Hyvä jossitella. No, mä tulin kotiin klo 6 ja en tajunnut tsekata ja ei se toisaalta ois välttämättä enää ehtinytkään mutta heräsi kello 9 ja jäi Chile näkemättä. Kannattiko mennä bailaamaan sitä voi miettiä… Onneks oli ollu tosi halvat lennot mutta harmi silti kun reissu oli suunniteltu. Täysin oma moka tietty. En tiedä mikä kirous tässä belgialaisilla on kun sit yks kaveripariskunta oli lähdössä viidakkon ja sama kävi, ja sit yks belgialainen oli jo lentoportilla mutta nukahti (taas baarista tulleena) ja heräsi siis lentokentältä kun lento oli jo lähtenyt… Varoittavia esimerkkejä omiin loppuvuoden lentelyihin ja kaikille!

Mutta fudishässäkät sikseen, mitä täällä sitten voi turistina tehdä? Liman keskusta kun on aika nopeesti nähty on kiva tutustua muihin kortteleihin – me asutaan siis turistien suosimalla, Liman turvallisimmalla alueella Mirafloresissa, siitä on kiva käppäillä etelään Barrancoon, josta löytyy katutaidetta ja vähän hipimpi meno ehkä ja ensimmäinen hiekkaranta, ja siitä vielä etelämpään pari kilsaa Chorrillosiin joka oli mulle ihan tuiki tuntematon ennen näitä turistikokemuksia!

Taas tajuttu se miten perulaiset liiottelee tätä kaupungin vaarallisuutta ihan hulluna. Se ei tosiaan päiväsaikaan valosalla vaikuta yhtään sen kummemmalta kuin mikään Suomenkaan kortteli, toki uskon että pimeellä on eri mutta meidän ihana iltakävely auringonlaskuun rakkaiden kämppispoitsujen kanssa ei vakuuttanut mua Chorrillosin vaarallisuudesta. Niin ihana ranta siellä kuin Limassa vaan voi – Limaa ei siis tosiaan tunneta minään rantaparatiisina mutta ei kuitenkaan yhtään hassumpi ranta – ja sitten tollanen iso risti joka valaistuna ilta-aikaan on kaunis maamerkki Liman Costa Verdellä, Mirafloresin rannikolta sen näkee tosi kauniina. Samaten siellä kulmilla on Cristo del Pacífico, Tyynenmeren Kristus, joka on myös valaistu. Sinne asti ei ehditty tolla kertaa kun aurinko laski ja me ei oltu tota risriretkeä suunniteltu niin ei tajuttu lähteä aikaisemmin. Toi risti kuulemma pystytettiin 1988 Paavin vierailua varten. Paavi tulee taas ens helmikuussa ja Peru suunnittelee tienaavansa miljoonia turismin muodossa sen ansiosta.

Sitten kiva päiväretki on ton lentokentän lähelle, jatkaa vaan rannikkoa noin 15km pohjoiseen niin päätyy Callaoon. Se tunnetaan vaarallisena alueena mutta en taaskaan tätä voi uskoa siellä aurinkoisena lauantai-iltapäivänä käyneenä… Yöaikaan siellä ryöstellään takseja tosta vaan ja on kuulemma katuja joille ei kannata edes valoisalla mennä. Silti kyllä vähän surkuhupaisaa kun kyselin paikallisilta missä päin olis katutaidetta, josta toi kortteli on tunnettu, sanoivat vaan että lähtekää äkkiä pois täältä ihan kuin meidän henki ois ollut uhattuna.. Kun ne upeat seinämaalaukset löydettiin, ne oli ihanien pikku kahviloiden, jätskimyyjien ja palloa pelaavien lasten ympäröimiä. Juu-u. Siitä mentiin niemenkärkeen katselemaan pelikaaneja. En kyllä ihan heti uskonut tonne kuolevani. Yöaikaan tietysti voi olla ja onkin eri juttu. Käytiin myös Real Felipen linnoituksessa, vähän sama fiilis kuin Suomenlinnaa kiertäessä, iso linnoitus keskellä pikku korttelia. Se oli kiva käydä siellä opastetulla kierroksella, varsinkin kun Latinalaisen Amerikan historian kurssi jäi multa ottamatta ihan vaan sen takia että sitä ois ollut torstaisin ja nyt muuten sain torstain vapaaksi… Tuolla sai vähän taustaa sille kun täällä on kauheesti kansallissankareiden mukaan nimettyjä teitä ja puistoja niin oli tosi mielenkiintoista kuulla mitä kukakin heppu oli sit tehnyt.

Myös saman viikonlopun sunnuntain retkikohde oli paikka johon perulaiset varoitti menemästä.. Tuleepa pahis olo tätä kirjoittaessa mutta toi on siis vaan niin naurettavaa miten minnekään ei sais mennä!! Joku oli jopa sanonut mun kaverille että Mirafloresin keskustassa ei sais olla auringonlaskun jälkeen. Siis mä oon tullut aamuyöllä yksin kävellen kotiin jotain kilometrin matkoja ja aina on vartijoita ja poliiseja muutaman sadan metrin välein ja kaduilla ei ketään muita. Ikinä ei oo tarvinnut kotihoodeilla pelätä ja muualla en oo yöllä kävellen liikkunutkaan. Liman turvallisuus on siis ollut positiivinen yllätys, kun muistaa mitä kauhutarinoita oli kuullut ennen tänne tuloa ja aattelin suunnilleen ettei voi kotoa poistua esim juoksulenkille tai mitään. Mentiin siis Gamarra-markkinakortteliin. Okei, sen verran tehtiin varotoimia että otettiin ihan minimikäteiset mukaan ja mä en taaskaan ottanut puhelinta, mutta muuten ihan rennosti. Sekin osottautui tosi hauskaks kokemukseks eikä aurinkoisena iltapäivänä ollut mitään pelättävää.

Se, miks jengi siitä vouhoo on vaan sen ihmispaljouden takia. En ees usko että siellä niin ryöstellään päiväsaikaan mutta kun jengiä on ihan älyttömästi ja pitää tyyliin uida ihmismeressä, ihan ymmärrettävää että taskuvarkaiden työ on aika helppoa. Se oli kyllä hupsu paikka, porukka vaan seisoi kävelykadun varressa huudellen vaikka ’pyykkipoikia!’, ’kauniita t-paitoja!’, ’luutia!’, ’mehua!’ ja niin edelleen, niillä oli sit aina muutama tuote siinä esillä ja ohjasivat sitten pikku puoteihinsa. Sieltä löytää kyllä varmasti ihan mitä tahansa about etsii, se oli varmaan kilsan pituinen katu ja muutama sivukatu täynnä kojuja ja vaan lakanoita maassa jotka ajaa saman asian, kaikennäköistä ja –kokoista taapertajaa, muutamien senttien hinnoista ylöspäin, niin halvalla ettet tiedä miten sillä voi kukaan elantonsa ansaita. Mä ostin 5 mangoa 5 solella eli alle 1,5 eurolla, en muuta. Oon syönyt täällä vuoden kiintiöt mangoja, ananasta ja avokadoja kun ne on niin halpoja. Kämppikset osti feikkimerkkikenkiä jotka oli yllättävän aidon näköisiä. Junamatka tuonne ja takas oli reissusta puoli hupia, oltiin ekaa kertaa junassa kun muuten tulee liikuttua vaan taksilla tai bussilla, ja se oli niin täynnä ettei vois uskoa miten paljon ihmisiä saa vaunuun tungettua kun vaan unkee. Naurettiin kämppisten kanssa ettei ikinä oo kyllä oltu niin lähekkäin, huhhuh. Meillä pitkillä oli silleen kilpailuetu kun pystyttiin hengittämään kun oltiin 20 cm suurinta osaa matkustajista ylempänä!

Yks asia mistä muuten huomaa että on vissiin oltu poissa kotoa jonkun aikaa on, kun about jokainen vastaantulija heittää jotain että pitkästä aikaa, missäs oot ollut, ootko sä Limassa mitä ihmettä! Monet on nyt olleet viime viikot reissussa et en kyl oo ainoo mutta sit joidenkin kanssa on menty ihan ristiin ja on vaan aika hauska että miten voi olla pari kuukautta näkemättä jotain samassa koulussa opiskelevaa! Kouluun asennettiin joulukoristeet tossa marraskuun alussa ja ruohikolla +20 asteessa näyttää vaan niin hassulta!

Koti-ikävää oli ehkä Limaan jo vähän mutta ei Suomeen niinkään. Jos sitä tuliskin on ihana kun tutustuin just viime viikolla uuteen suomalaiseen ja sit kaks olemassaolevaa ihanaa Suomi-mimmiä on joiden kanssa hengata. Suomen kielen puhumista on välillä ikävä niin siks meidän Suomi-treffit taas tossa yks päivä oli tosi kivat, ihana laittaa aivot narikkaan ja vaan jutella. Suomi100-dinneriä on jo suunniteltu ja silloin saa fiilistellä meidän kaunista maata kunnon porukalla. Suomesta läheisten ihmisten lisäks on ikävä raejuustoa, hanavettä, ehkä jopa vähän lunta!!!, saunaa ja puhdasta ilmaa, ylipäätään sitä että asiat toimii. Se kuitenkin tekee iloiseksi että 2,5 viikon päästä saan Ruispaloja ja Fazerin sinistä. Ja halia äitiä ja isiä!!

Oho, innostuinpa vähän kirjoittamaan taas kun unohdin mennä kouluun (näinkin voi käydä) ja istuin tällaisiin maisemiin:

Lima näyttää parastaan <3