Rupacin raunioilla

Viikonloppu oli pitkästä aikaa ihanan sporttinen ja kaikin puolin tosi rentouttava. Oltiin lauantaiaamusta sunnuntai-iltaan reissussa ja taas tuli todettua se mitä mietin lähes päivittäin, että ei hitto miten hieno maa tää on. Kannatti luottaa vaistoon ja hakea Peruun vaan koska 'miks ei'. On täälläkin asioita tietty jotka vituttaa välillä ihan huolella, niistäkin tulossa postaus joku päivä.... 

Meitä oli matkassa 13, meiän kämpästä 5 henkeä ja muutama muu suht saman ikäinen. Mun tutor ja sen veli järkkää näitä luontoretkiä ja hyvin järkkääkin. Tosi hyvä tunnelma pienessä minibussissa ja kivat retkiohjelmat. Täällä ei siis hikelle lähteminen oo ihan yhtä helppoa kuin vaikka Honkkareissa oli, ottaa metro tai pari bussia ja päätyä hyvin merkatulle reitille niin sen takia näitä järkättyjä settejä. Ajeltiin tunti jotain pikkuruisia vuoristoteitä sydän kurkussa yksisuuntaisella polulla... Matkaa oli yhteensä melkein 5 tuntia Limasta vaikka Liman läänissä oltiinkin ja vaan 140 kilsan päässä...

Syötiin pikkuruisessa La Floridan kylässä ennen kuin lähdettiin kapuamaan vuorta ylös. Oltiin 3,5 kilsan korkeudessa taas. Nyt tuntui paljon helpommalta hengittää kuin viime kerralla suunnilleen yhtä korkealla, ehkä pikku hiljaa keho tottuu korkeuseroihin tai jotain. Meillä oli makuupussit, -alustat ja teltat selässä, tuli siis testattua uus rinkka ja todettua että se on aivan huikea, oli kuin ei ois mitään ollut selässä kun niin hyvä tuki. Jotkut vuokras 10€/naama aasin kantamaan kamat mutta ei koettu tarpeelliseksi. Oli aika lämmin hikepäivä, mentiin noin 7 kilsaa kumpanakin päivänä ja aurinko helli. Se on vissiin aina sama kun poistuu Liman keskustasta. Toi yks pieni valkoinen koira seuras meitä koko matkan ja nukkuin meidän teltan ulkopuolella, ihana reissun maskotti! Taas tulis kuvapläjäystä ja niistä parhaat otti matkanjärjestäjä eli meidän ihana tutor!

Saavuttiin leiriin just ajoissa katsomaan upea auringonlasku. Se oli kirkkaan punainen ja yks hienoimmista joita oon ikinä nähnyt. Nukuttiin siis teltoissa Rupacin inkaraunioiden juurella. Lämmintä oli illalla helposti +5 tai vähemmän ja meillä oli koko omaisuus päällä. Leirinuotiolla vaahtokarkkeja paistaessa ja tähdenlentoja katsellessa olin taas aika tosi onnellinen.

En ees muista koska olisin viimeks ollut noin pilkkopimeessä, ei oikeestit nähnyt yhtään mitään paitsi tähtiä ja ihan kuin ois vähän näkynyt se galaksin viiva tai se taivaalla oleva raja tai sellanen. Niiiiin rentouttavaa!! Nukuttiin kolmistaan italialaisen ja saksalaisen kämppiksen kanssa teltassa ja ei ollut mitenkään kauhean kylmä toppatakit ja hanskat ym. päällä. Nukuin ehkä parhaiten mitä koko aikana täällä, ihanassa raikkaassa ilmassa. Aamulla herättiin tähän maisemaan:

Javierin, kylän ukon kanssa lähdettiin 8:30 kiertämään inkojen raunioita. Perinteiset aamuaktiviteetit siis! Rupac on kuulemma 'Liman Machu Picchu' ja pikku hiljaa enemmän ja enemmän turisteja löytää sen. Oli ihan mielenkiintoista mutta oli tosi lämmin ja haluttiin vaan palata alas ja kotiin, jaloissa tuntui edellispäivän kipuaminen. En tiedä millä monet tekee yhen 55 kilsan hiken (4 päivää kestää) kun tää 15 kilsaa kahteen päiväänkin tuntuu jaloissa monta päivää. 

Nää kyläläiset käy huipulla päivittäin edestakaisin, 15 kilsaa vuorenrinnettä ylös ja alas ja aika vanhoja miehiä jo, tosi hyvässä kunnossa siis! Aasien kanssa kulkevat kun vie niitä retkeilijöiden kamoja. Tosi omavaraisia kun pieniä kyliä keskellä ei mitään, viljelevät ruokansa ja poistuvat vaan harvoin kaupunkiin. Tosi lunkeja tyyppejä muutenkin kaikki ketä tavattiin!

Takas tullessa oli hyvä idea nukkua ne kauheet vuoristotiet - eikä opiskella seuraavan päivän kokeeseen kuten oli tarkoitus - vähän huippasi itse kutakin... Kiva retki oli kyllä ja Peru näytti taas parastaan.