Seuraava kohde meidän arktisella seikkailuretkellä sijaitsi 958 km Tromssasta pohjoiseen ja 1000 kilsaa Pohjoisnavalta. HUIPPUMIMMIT LÄHTI TIETENKIN HUIPPUVUORILLE! Perjantaina 26.2.2021 alkoi elämämme seikkailu.
Tää oli hyvin spontaani reissu (osittain siitäkin syystä ettei näinä aikoina viiti suunnitella liian pitkälle koska suunnitelmat niin usein peruuntuu itsestä riippumista syistä), varattiin kaikki alle kuukausi ennen lähtöä. Jos multa ois pari kuukautta sitten joku kysynyt että missä Huippuvuoret on, olisin varmaan aatellut jotain vuoristoa Kanadassa tms. Kuulin koko mahdollisuudesta ja siitä että ne kuuluu Norjaan ihan tossa tammikuussa kun yks turkkilainen kaveri oli just käynyt siellä. Oon niin onnellinen että tää tuli puheeks koska ensinnäkin en varmaan koskaan tuu asumaan lähempänä Huippuvuoria kuin nyt, ja sinne meno ei tuu koskaan olemaan yhtä edullista kuin se oli nyt. Huomaa muuten kuva Norwegianin koneesta – vähän pelotti varata niiltä lento kun nehän ei toimi tällä hetkellä kai muualla kuin Norjassa ja on mulle edelleen auki vuoden takaisista perutuista lennoista aika paljon mutta perille veivät kuitenkin! Meidän lennot oli siis ihan puoli-ilmaiset kun oltiin vähän sesongin ulkopuolella liikkeellä.
Tän reissun erityispiirre oli se, että kaikki meni paremmin kuin ois ikinä uskallettu toivoa ja tää reissu oli sata kertaa hienompi kuin mitä ois villeimmissä kuvitelmissakaan voitu haaveilla. Siksi tätä on niin hirmu vaikea saada muutamaan blogipostaukseen kiteytettyä mutta yritän parhaani.
Heti lentokoneessa Tromssasta Longyearbyeniin, Huippuvuorten käytännössä ainoaan kylään (muutama ihan pieni yhteisö keskellä ei mitään löytyy sen lisäks), saatiin kaveerata aivan hurmaavan rouvan kanssa. Hänen tytär työskentelee eläinlääkärinä Huippuvuorilla ja asiakkaina on siis mitäpä muutakaan kuin jääkarhuja. Hän esimerkiksi lentelee helikopterilla, ampuu nukutusnuolella jääkarhuja jotka sitten korvamerkitsee. Aika mielettömiä juttuja kuultiin jo ennen kuin laskeuduttiin itse kohteeseen. Oltiin nerokkaasti varattu peräkkäiset paikat eli kaikki päästiin ikkunan viereen maisemia ihailemaan...
Meidän ensimmäiset puoli tuntia saarella oli seuraavat: tää eläinlääkäri heitti meidät majataloon josta oltiin varattu opiskelijabudjetilla ihan pieni huone kolmella pedillä. Majatalolla meidät toivotetaan super lämpimästi tervetulleeksi ja meille ilmoitetaan että saadaan asunto sen huoneen sijaan, samaan hintaan. Tää asunto on aivan huikean hulppea ja kaikilla herkuilla kuten tiski- ja pyykkikone sekä makuupaikat ainakin seitsemälle tosi helposti. Vuorinäkymät ja lattialämmitys ja kaikki mahdollinen löytyi. Lisäksi pöydällä odotti kotitekoinen omenapiirakka. Ajateltiin että mitä ihmettä täällä tapahtuu mutta totta se oli.
Onneksi oltiin fiksuina mimmeinä tuotu manner-Norjasta ruokatavaraa, peloissamme huhuista että ruoka on Huippuvuorilla tosi kallista. Saatiin siis heti tonnikalapastat tulille että päästiin nopeasti tutustumaan tähän ihmeelliseen paikkaan. Joskus suomeksi puhutaan kylänraitista ja Longyearbyenin pää"katu" oli todellakin sellainen. Noin 400 metriä pitkä pätkä kapoista tietä, jonka kummallakin puolella oli pieniä kauppoja ja keskellä iso yksi ruokakauppa.
Ruokakaupassa "Svalbardbutikken" käytiin ekana päivänä vaan ihmettelemässä kaikkia erikoisuuksia, kuten asekaappi ovella. Huippuvuorilla kun liikutaan lähinnä ase mukana, koska ydinkeskustan ulkopuolella se pitää olla jääkarhujen varalta ja niinpä ase pitää jättää kauppareissulla tuohon kaappiin. Postiinkaan ei saanut aseiden kanssa mennä, kuten kyltti sen kertoi. Kylän kaupasta löytyi myös "Nordpolet", alkoholikauppa, jonka tax-free hinnat olivat noin 30% manner-Norjan alkoholin hinnoista. Huomattiin myös pian että alkoholi vaikutti olevan työläisten ainoita harrastuksia siellä ja siksi saarella olikin käytössä alkoholin ostoa säännöstelevä alkoholikortti. Se perustettiin sen takia, että hiilikaivostyöläiset juopotteli niin paljon. Alempana kuva siitä, meidän intialaiset kaverit ei ostele kauheesti niin toi kortti on tyhjä mutta normaalisti siihen merkattais kun ostaa ja just meille merkattiin lentolippuun paljonko ostettiin ja paljonko olis vielä jäljellä rajotusten sisällä.
Kylän pienen "kauppakeskuksen" ovella oli potkukelkka parkissa ja pian huomattiin että autoja ei oikeasti juuri näkynyt, lähinnä turistiryhmiä retkille hakevia pakuja. 95% saarella näkemistämme autoista oli Toyota-avolava-autoja. Kaikilla oli lähinnä joko potkukelkka tai moottorikelkka, joita vilisi tosi paljon kaikkialla.
Käveltiin ihan vaan kylää ympäri eka iltapäivä, löydettiin ihana pieni rantasauna. Kaikki ympärillä näkyvä oli totta kai kovin arktista ja kuohuava meri loi jylhän petrolinsinisen kontrastin ihanaan valkoiseen maisemaan. Koko ajan oli vaan kylmät väreet ajatuksesta että täällä sitä oltiin, keskellä ei mitään, tosi kaukana kaikesta, paikasta jonka olemassaolosta ei hetki sitten ollut oikeastaan mitään tietoa. Löydettiin maailman pohjoisin huoltoasema, ja meistä kuvaa ottanut mies sanoi että kaikki täällä on sitten "maailman pohjoisinta". Näitä "maailman pohjoisimpia" kokemuksia oli vielä tulossa esim "maailman pohjoisimmat kotibileet, baari, suklaatehdas, panimo" ja niin edelleen...
Keksittiin (onneksi) jo reissun ekana päivänä, että puhuttaisiin jokaiselle joka vaan suostuisi puhumaan meille. Tää asenne oli se, minkä takia tästä reissusta tuli niin erityinen. Tässä ensimmäinen kohtaaminen eläköityneen huskyfarmin koiran ja hänen tuoreen omistajansa kanssa – huskyvaljakoita kun ei koirat loputtomasti jaksa vetää niin niitä annetaan adoptioon. Saarella ei siis näkynyt juuri muita koiria esimerkiks pieniä rotuja ollenkaan, kaikki tällasia huskyn näköisiä juuri tästä syystä että esim. huskyfarmilla jossa me oltiin ajelulla on 350 koiraa ja niistä vuosittain eläköityy 10% eli adoptioon on niitä hurjasti tarjolla.
Löydettiin samalla kävelyllä ensimmäinen näistä kuuluisista jääkarhuvaroituskylteistä... Ja nähtiin itse asiassa myös ensimmäinen Svalbardin oma tunturiporolaji, jolla on lyhyet jalat ja paksu kroppa mutta niistä lähikuvia myöhemmin.
Viime postauksessa vähän paljastin että koronatestissä saatiin uus kaveri ja niinhän siinä kävi että tää intialainen uusi ystävä oli myös samalla lennolla, ja treffattiin heti Huippuvuorilla kahville. Hän toi mukaan tutkijamiehensä, jonka tapasi Etelänavalla muutama vuosi sitten. Huikean mukava pariskunta, jolla oli kaikenlaisia tarinoita mitä ei varmasti ois muualla kuultu. Kahvilasta saatiinkin spontaanisti kutsu ekaan konserttiin yli vuoteen!? Intialaisten suomalaisten perhetuttujen poika soitti pianoa sellasessa kykykilpailussa ja oli kyllä upeita esityksiä, nuoria tanssi ja soitti pianoa. Huippuvuorilla oli elämä muutenkin ihanan "normaalia", vähän maskeja siellä täällä mutta muuten ei juuri se k:lla alkava vaikuttanut elämään.
Illalla käytiin vielä juhlaillallisilla, eka kerta ravintolassa koko kahden Norja-kuukauden aikana, ja eiköhän sielläkin ollut sellaista piiri pieni pyörii -menoa että huhhuh. Törmättiin ensin yhteen norjalaiseen tyttöön joka oli kertonut meille vaikka mitä hulluja tarinoita nuoruudestaan Huippuvuorilla, kun törmättiin Tromssan lentokentällä. Sitten tuli suomalainen kirvesmies, melkein koko ikänsä Norjassa asunut lappilainen, kaveeraamaan ja hänen kanssa sit istuttiin iltaa pari tuntia. Oltiin illalla kotiin päästyämme ihan hämillämme, miten paljon kiinnostavia ihmiskohtaloita ja hauskoja tarinoita oltiin ensimmäisenä (ei edes ihan kokonaisena) päivänä ehditty kuulla!
Me tehtiin koko reissu yhdessä päiväkirjaa josta voisin jakaa näitä kiinnostavia juttuja jokaiseen postaukseen, tää päiväkirja on oikeesti joku 20-sivuinen kun meille tapahtui niin paljon kaikkea!! Tähän päättyi eka monesta matkapäiväkirjan osasta, paljon jatkoa tiedossa!
ELÄMÄ SVALBARDILLA ELI HUIPPUVUORILLA
– Joka 10. päivä tulee rahtilaiva joka tuo kulutustavaroita/ruokaa, ennen sen tuloa on välillä kaupoissa tyhjää. Maidon tuontitapa vaihdettiin juuri lentokoneesta laivaan jotta sen hinta laskee.
– Kaikki tuore/pilaantuva on tosi kallista, kuivatuotteet ei niinkään. Hedelmissä ja kasviksissa on alennusmyynnit viikon ajan kun valoisa aika alkaa 154 päivän pimeyden jälkeen (kaamos). Esim. kananmunakenno 4 euroa, kermaviilipurkki 3 euroa.
– Ne, joilla ei ole mielenterveys kunnossa ja ei ole ystävä-/tuttavapiiriä tai perhettä, eivät kuulemma kestä asua Svalbardilla, just tän pimeyden takia.
– Monet työläiset asuu manner-Norjassa ja tulee Svalbardiin parin viikon pätkissä töihin.
– Svalbardilla ei asu vanhuksia. Kun on tarpeeksi vanha, kaikki muuttaa manner-Norjaan.
– Vain 1 tehohoitopaikka koko saarella. Jos tulee yksikin covid-19 tartunta, kaikki määrätään jäämään kotiin.
– Svalbardilta lähdetään manner-Norjaan synnyttämään. Muutamia on vahingossa syntynyt Svalbardilla.
– Vain yksi hammaslääkäri koko saarella mutta nukutusta vaativat ym. monimutkaisemmat operaatiot pitää suorittaa mantereella.
– Svalbardilla on kauppa nimeltä "Brukbutikken", johon saa viedä omaa käytettyä tavaraa ja raha ei koskaan vaihda omistajaa vaan kaikki on vapaasti otettavaksi. Saarella kierrätetään tavaraa paljon koska on vaikeaa saada uusia tavaroita ja asukkaat vaihtuvat aika tiuhaan kun ihmisiä käy työ- ja tutkimusvisiiteillä muutamia kuukausia. Esimerkiksi uuden ruokapöydän saaminen manner-Norjasta saattaa kestää ja lisäksi rahti voi maksaa 500 euroa.
– Koulussa on aine nimeltä "friluftsliv" jossa harjoitellaan haastavissa luonnonolosuhteissa selviytymistä. Esimerkiksi helikopteriharjoituksia, joissa oppilas näyttää helikopterille laskeutumispaikan ja helikopteri laskeutuu hänen päälleen.
– Svalbardilla on ilmainen valtion matkaopaskoulu, joka kestää vuoden ja silloin opitaan kaikki olennainen arktisissa olosuhteissa opastamisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Bisous!