Voisin taas jatkaa tätä loputonta matkapäiväkirjaa! Tää oli siis sellanen reissu että vastausta kysymykseen "millanen reissu oli" tai "oliks hyvä reissu" on aika vaikee keksiä. Vaikka tässä on jo kotona oltu viikko ja Svalbardilta pois 1,5 viikkoa niin vieläkin sitä miettii että tapahtuko se oikeesti.
Joka tapauksessa, oltiin siis perjantaina tultu saarelle (viime postaus) niin lauantaille oltiin sit varattu huskyvaljakkoretki. Oltiin aika paljon somen kautta yhteyksissä Svalbardilla asuviin ja siellä käyneisiin ennen kuin lähdetiin ja luettiin kaikenlaista ja oli hyvin tiedossa että tällä reissulla ei niin vaan töhöiltäs itekseen missään vuorilla just sen kaikkialla vallitsevan jääkarhuvaaran takia. Oli siis pakko varailla retkiä eikä mennä omin päin jos halus jotain nähdä. Ja tätä kyllä pidettiin niin kerran elämässä -reissuna että kiitos vaan Kelalle matkarahoista, ei paljon laskeltu pennejä sanotaanko näin...!
Huskyreissu Green Dogin 300 huskyn farmilla oli menestys. Meillä oli tosi mukava norjalainen perhe samalla retkellä – saarella ei tavattu ketään muita ulkomaalaisia turisteja koska Norjan rajat on kiinni – ja heidän tytär oli sit mun pari valjakkoajelulla. Hauska sattuma, että hän työskenteli poliisina koti-Bergenissä. Saatiin antaa näille koirille niin paljon rakkautta kuin jaksettiin ja ai että oli yhtä hormonihyrrää koko iltapäivä. Koirat oli nimetty pentueittain aina jonkun teeman mukaan eli esimerkiksi yks viimeisimmistä pentueista oli kaikki automerkkejä Opelista Porscheen ja toinen pentue oli perheenjäseniä, vaikka Grandma ja Daddy ja joku puolestaan jotain satuhahmoja. Päälle retkelle me puettiin valtavan paksut Svalbard-haalarit, hurjan hyvä talvihaalari ai että. Bergenissä kaikki päiväkotien työntekijät käyttää sellaisia töissä nyt talvella. Kätevää kyllä että kaikki nää retkien järjestäjät tarjoo aina vaatetukset kun kuitenkin tulis tyhmiä turisteja ihan kesävaatteissa paikalle.
Itse ajelu oli oikeen lepposaa, mä ja poliisi mentiin toisella (puolivälissä kuskin vaihto) ja kamut toisella reellä. Koirat oli aika villejä ja hulluja, vähän välillä suuttuivat toisilleen. Ehkä noin 1,5 tunnin ajelu meni pääosin hyvin ja ne jopa uskoivat ihan jees kun hymistiin "roooooolig" (rauhallinen norjaksi, hauska ruotsiksi). Tosi innoissaan vaikuttivat olevan siitä itse juoksuosuudesta. Maisemat oli retkellä, sanomattakin selvää, aivan mielettömät ja arktiset.
Päivän paras juttu oli tietysti 5-viikkoisten pentujen haliminen ja melkein onnenkyyneliin tän johdosta purskahtaminen. Myös 5 kuukautta vanhat pennut oli ihania, ja aikuisetkin. Kaiken kaikkiaan ihana koirienhalimisiltapäivä meille koirien ystäville.
Iltapäivällä käytiin vaan käppäilemässä kylillä ja toteamassa kello 16:07 että kylän ainoa kauppa meni neljältä kiinni. Silloin todella huokaistiin helpotuksesta, että oltiin tuotu sitä ruokaa mukanamme manner-Norjasta! Longyearbyenin kaikki talot on pieniä puutaloja sateenkaaren väreissä.
Löydettiin taas jääkarhukyltti ja iiiiihania poroja tepastelemassa ihan asutuksen tuntumassa. Yksi kymmenistä kerroista kun todettiin että on tää kyllä pieni paikka: pyydettiin yhtä mimmiä ottamaan meistä kuva ton kyltin kanssa ja näin vaan että hänen pannassa oli meidän seuraavan päivän retken järjestävän firman nimi. Kävi ilmi että hän oli meidän opas jonka kanssa mentäisiin huomenna ja jonka kanssa oltiin oltu jo koodeissa ennen saarelle tuloa! Kaikki joille kaduilla juteltiin tunsi jonkun jonka kanssa oltiin jo juteltu. Se oli siis ihan uskomatonta miten pienet piirit siellä oli (ja kuulemma juorut liikkuu salamannopeasti myös eli toki tää piiri pieni pyörii -homma toimii kumpaankin suuntaan!).
Saatiin näiltä meidän ihanilta uusilta intialaisilta ystäviltä kutsu intialaisiin iltamiin heidän kotiin ja ai että mitä onnellisuutta sekin taas oli. Juotiin heidän erityistä teetä ja syötiin kotitekoisia Intia-herkkuja ja höpötettiin. Miten vieraanvaraisia ja mukavia ihmisiä, kun ottavat kolme ihan tuntematonta turistia näin kotiinsa – ihailtavaa oikeesti! Ei menty vaan "kahta kättä heiluttaen" kuten rakas ystäväni tapaa sanoa vaan vietiin Dumleja – joita saa joka paikasta Norjassa ja joita on nyt urakalla jaettu kaikille mihin on kiva viedä jotain.
Ehdittiin just ja just vaatteet vaihtaa ja vähän ehostautua kun taas oli menoa tiedossa. Kuten matkakaveri sen kiteytti, "yhtä pukemista ja riisumista koko elämä" – nimittäin hyvin spontaanit hengailut paikallisen poikajengin kanssa. Nää pojat tavattiin ihan sattumalta ja taas kuten Huippuvuorilla on tapana, kutsu tuli hyvin spontaanisti. Oltiin ensin paikallisessa baarissa jolla on muuten nerokas nimi "Svalbar" (eikä saaren englannin- ja norjankielinen nimi Svalbard") ja lähdettiin sit heille kotibileisiin. Aika varmasti pohjoisimmat kotibileet mihin tullaan koskaan menemään. Kätevää kun KAIKKI asuu ja kaikki mitä tarvitsee on kilsan säteellä niin ei mee siirtymisiin aikaa eikä tuu säätöä.
Huippuvuorilla on ollut pitkään kaivosteollisuutta ja nimenomaan hiilikaivoksia ja tältä ajalta on jäänyt tällanen pieni kulttuurijuttu. Eli kaivosmiehet oli tietty tosi likaisia ja näin niin he otti aina kengät pois sisään tullessaan ja niinpä tässä kerrostalossa jossa oltiin, kengät jätettiin ala-aulaan. Siis ihan normaali pieni kerrostalo ja kaikkien kaikki kengät oli alakerrassa, aika hauska ajatus. Toinen kuva on yhestä keskustassa sijainneesta hienosta hotellista jossa tehtiin samoin (!) eli kaikki vieraat jätti heti oven viereen kengät respan lähelle ja kaikki tepsutteli sukkasiltaan siellä.
Kun koko saarella ei kerran oikeestaan oo rikollisuutta niin miks et jättäis kenkiäs yhteisiin hyllyihin mutta aika hauska ajatus. Joo, Huippuvuorilla ei siis juuri tapahdu rikoksia, ihan utopistinen ajatus. Just kun tänä samaisena iltana kävelin yksin reilun 1,5 km kotiin (kun matkakavereilla vielä menojalka vipatti ja ite mietin että en kykene ajamaan 10 h moottorikelkalla liian vähillä unilla) niin oli hassua miettiä että ei tarvii pelätä huumehörhöjä tai raiskaajia mutta jääkarhujen varalta pitää pysyä tarkkana...
Oli oikeen kivaa porukkaa nää ketä löydettiin ja hauskinta tässä kaikessa oli että siellä oli myös yks bergeniläinen tyttö joka oli vierailulla kaverinsa luona! Tehtiin hänen kaa jo haikkisuunnitelmia eli saatiin myös uus norjalainen kaveri! Niitä kun ei oo niin hirveen helppo vaan kadulla saada silleen kun kaikilla on kuitenkin omat kuviot ja elämät ja just koulu ei oo livenä niin vaihtarit on helposti ne ensisijaiset kaverit. Saatiin taas kaikki sönköttää norjaa ja harjotella!
Tänäkin iltana oli taas semmonen fiilis että mitä tässä just tapahtuu, miten me ollaan jossain kotibileissä joidenkin ihan randomeiden kotona Huippuvuorilla. Elämä on välillä aika hassua!
Kiteytetään päivä rakkaan ystäväni runonpätkällä:
Koettiin pohjoisimmat kotibileet koskaan
kyllä me tytöt osataan pitää hauskaa!
Bileissä tutustuttiin myös tyttöön bergeniläiseen
ja eilen tapaamamme suomalaisen miehen, Jukan, työkaveriin –
poikaan norjalaiseen.
Vain Svalbard-juttuja, kun kaikki on toistensa tuttuja.
HUIPPUVUORIEN LUONNOSTA
– Monet paikalliset rakastaa nimenomaan saaren kaamosta. Pimeys kestää talvisin 100 päivää että paras rakastaa! Just vasta tällä viikolla tuli aurinko ekaa kertaa kunnolla esiin ja siellä on aina sit sellanen valon juhla johon koko kylä kokoontuu.
– Huippuvuoret on maailman ainoita paikkoja, jossa voi nähdä revontulia keskellä päivää.
– Helmi-maaliskuun vaihde ja elo-syyskuun vaihde on kuulemma upeimpia ajankohtia vuoden aikana. Miten satuttiinkin ihan munkilla just tähän maagisimpaan aikaan reissuun!! Ei paljon ehitty miettiä että millon mentäis kun oltiin vaan heti varaamassa ja lähtemässä niin pian kun mahdollista...
– Huippuvuorilla on maailman suurin siemenvarasto/geenipankki, jossa on eri kasvilajien säilymisen ja maailman ruoantuotannon tukemiseksi tallessa 2,25 miljardia siementä eri lajeista ja sen ollessa kokonaan valmis sinne mahtuu 4,5 miljoonaa eri siementä. Ne on roudassa tallessa ja siellä nimenomaan luonnonkatastrofien tai muiden kriisien varalta.
– Yhden tuttavan mökiltä näkyy välillä pulikoivia valaita????? VAINSVALBARDJUTUT
– Toisten kavereiden kotoa näkyy välillä pulikoivia mursuja????? VAINSVALBARDJUTUT
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Bisous!