Viime paivina oon tutustunut meidan kylaan/kuntaan kavellen, juosten ja pian pyoralla. Lahden vaan koiran kanssa kavelylle ja pidan koko ajan mielessa milla suunnalla koti on. Ihan lahimman kilometrin joka suuntaan tunnen hyvin ja tassa on "keskusta" ihan vieressa joten ihan varmasti joku osaa neuvoa jos jostain syysta eksyisin. Lauantaina kaytiin tunnin kavelylla ja aurinko paistoi kuumasti: kiva katsella paikkoja koska en oo mitaan taloja, pihoja tai muita ikina ennen nahnyt. Eilen lahdin host aidin kanssa lenkille, koska ne treenaa maratonille parin viikon paahan, host vanhemmat juoksee viikossa noin 70 kilometria. Maisemat, joissa juostiin oli todella erilaiset Korson nakoaloihin verrattuna. Se oli vahan kuin olisi juossut Suomenlinnassa ja juostiin reilu tunti ja tanaan kun host isa ei ole toissa iltapaivalla, me lahdetaan pyoralla tutustumaan paikkoihin. Ma ajan host veljen kilpapyoralla jonka renkaat on alle sentin paksuiset, todella mielenkiinnolla odotan.. Meidan piti menna jo viikonloppuna mutta se meni niin nopeasti ettei ehditty.
Lauantaina taalla tuoksui Suomi: leivoin korvapuusteja. En oo ikina ikina ikina epaonnistunut niiden tekemisessa, arvatkaa vaan mita taalla kavi. Se oli ehka erilainen hiiva, uuni tai vaan suorituspaineet mutta lopputulos oli ihan mielenkiintoinen. Perhe ei muuten tietenkaan olisi tiennyt etta ne on epaonnistuneet mutta totta kai sanoin ettei ne oo sellaisia kuin kuuluu ja naytin kuvan oikeista. Ihan hyvia ne silti oli, onneksi ja naa on syonyt kaikki monta joka paiva.
Salmiakista host isa tykkaa hirveasti! Odotin ihan toisenlaista reaktiota.Se napsii sita vahan valia laukustaan. Myos host aiti tykkaa.
Isovanhemmilla oli mahtavat viljelykset pihalla. Niilla oli siis kahdeksankymppisilla ihmisilla jotain 20 eri vihannesta ja hedelmaa. Paarynapuista kurpitsaan ja sitten paalle viela 11 kanaa. Olin tosi vaikuttunut. Naa kertoi etta maalla on melkein kaikilla kunnon kasvimaat. Niiden luona ma esittelin kaikille muistitikulta kuvia Suomesta: talvesta, Lapista, Helsingista, kotoa ja perheesta ja kavereista. Oli kiva kertoa just esimerkiks karjalanpiirakoista ja pajunkissoista yms mitka oli naille tietysti taysin tuntemattomia.
Sellainen viikonloppu ja edelleen kaikki kunnossa, siella toivottavasti myos! Millaan en voi samaan juttuun kertoa koulutunnelmista, ette jaksa lukea - ens kerralla sitten.
Ps kerron sen oudon jutun sitten vasta kun saan siita ja perheesta kuvan,
Bisous
terkkui takasi :D ma en oo viel paassyruokailee moneks tunniks mut kyl seki viel koittaa :D
VastaaPoistaihana kuulla susta! <3 pidä kivaa :) pus
VastaaPoistaps supersöpöt noi korvapuustit!
VastaaPoista