Hauskoja PÄIVIä

Viimenen viikko on menty tukka putkella Aasiasta Eurooppaan ja sieltä jo jatkettu matkaakin, nyt lentokentällä Tukholmassa onkin kiva muistella kaikkea tätä! Hong Kongin vikat 1,5 viikkoa oli ihan timanttia... Sain hyvään saumaan pienen loman ennen kotiinpaluuta - mietin että Aasia - Eurooppa - Lattarit viikon sisään on vähän raffi setti jos ei yhtään huilaa ennen, ja onneks töissä ymmärrettiin. Olin sitten ihan turistimodella 9 päivää ennen Suomeen paluuta!

Vaikka tiesi että oma HK-aika läheni loppuaan, sitä ei ehtinyt kauheesti ajatella kun kavereita lähti myös melkein joka päivä joku! Yhtä läksäriä siis viime viikot. Toisaalta se oli kiva fiilis, koska ois ollut rankempaa lähteä niin että kaikki kaverit ois jääny vielä yhdessä sinne ja oisit ollu ainoo lähtijä! Toukokuu - jolloin tulin - ja elokuu kun lähdin, on selvästi vaihtokuukausia, läpsystä vaihto vanhoista uusiin! Toukokuussa meinaan kun tulin Honkkareihin, oli myös läksiäissuma, vaihtareita ja muita talven harjoittelussa olleita jotka olin just tavannut kun saavuin. Paljon ollaan kavereitten kaa puhuttukin viime aikoina siitä kansainvälistymisen kääntöpuolesta - kun sä ja sun kaverit ootte koko ajan matkalla jonnekin, hetkiä ystävien kanssa samassa maassa arvostaa ihan älyttömästi ja erossaoloon vaan pitää tottua ja löytää ne muut tavat pitää yhteyttä kuin näkeminen kasvotusten.

Tää kuva kuvastaa viimeisten työpäivien työmotivaatiota... Lämpötila nousi eksponentiaalisesti ja hipoi 35 astetta, toimistossa kiehuttiin ja mä laskin minuutteja töiden loppuun!

Tulihan se 0 aika pian!!!!!!!! Keskiviikkona lähtöä edeltävällä viikolla suljin työkoneen viimeisen kerran! Sitä fiilistä aijjjaiiii! Ja vieläpä viimestä kertaa oli pakko olla työmatkaruuhkissa - siitä eteenpäin lomalla olis vaan oma moka jos sattuu metroon eksymään kuuden seiskan maissa.

Keskiviikosta maanantaihin, mun vikan viikonlopun ympärille, sainkin iiiiiihanan vieraan kaukaa Indonesiasta... Tää oli mahtava ylläri ja ajoitus tietty ihan täydellinen kun olinkin lopettamassa töitä jo aiemmin! Ihan mieletöntä nähdä Hong Kongissa ystävää jonka kanssa viimeks sekoiltu Savossa?! Hetken kesti tajuta että siinä me oltiin, kattoterassilla Kiinassa.

Mikäpä ois parempaa pitkäks venyneen yön jälkeen kuin ruisleipä juustolla ja kaurapuuro mansikoilla! Vielä kun näkymät kotoa on nii mahtavat, ai että oltiin onnellisia!

Sitten lähdettiin turisteilemaan - samalla kun esitin kaikkitietävää turistiopasta, sain itsekin vierailla paikoissa jotka oli vielä bucketlistalla jäljellä! Ten Thousand Buddhas Monastery oli kyllä käymisen arvoinen kiva parin tunnin retki. Buddhat löytää aika helposti tän kuvan avulla:

Tota luostaria ei nimittäin Hong Kongin hallinnon ja turisti-infon puolesta enää mainosteta sen suojelemiseksi. Mun kaveri oli näyttänyt että tosta roskiksesta vaan vasemmalle niin sitten löytyy. Missään ei oo kylttejä, pitää vaan noita ohjeita seurata niin viiden minuutin kävelyllä metrolta pääsee.

Kultaisia Buddha-patsaita oli tuolla jonossa mäkeä ylös, kaikilla oli eri ilme tai asento.

Samana iltana pääsin kokemaan jotain tosi ainutlaatuista, menin mun perulaisen kaverin aveccina Hong Kongin Perun ja Macaon konsulaatin järjestämään Perun kansallispäivän cocktail-tilaisuuteen!!? Siis mitä?! En oikeen sitäkään uskonut todeksi mutta siellähän sitä oltiin, laulettiin Perun kansallislaulua, syötiin cevicheä ja muuta perulaista ruokaa - mä tietty ekaa kertaa - ja mikä tärkeintä, tavattiin perulaisia ihmisiä. Ennen tätä kesää oon ikinä elämässäni tavannut yhden perulaisen pojan, ja nyt Honkkareissa huimat kaksi miestä. Oli hauskaa jutella pienten lasten kanssa (suunnilleen sama espanjantaito...) ja kaiken ikäisten perulaisten kanssa. Kaikki oli ihan fiiliksissä ettät lähden niiden maahan kohta, heillä tietysti kova ikävä kotiin kun toisella puolella maata asuvat semi pysyvästi ainakin suuri osa. 

Heti ovella saatiin rintanapit, joissa oli Hong Kongin ja Perun liput. Oli jotenkin tosi hassua olla tavallaan niiden kahden kulttuurin risteämiskohdassa, ja tietää että kahden viikon päästä olisin jo Perussa. Kaikki noin 50 perulaista jotka tapasin oli tosi avoimia, ystävällisiä, kiinnostuneita toisistaan, avuliaita kuin mitkä, oli kerta kaikkiaan tosi positiivinen ensivaikutelma. Lähtö Peruun ei jännitä enää yhtään samalla tavalla, kun sai pari tuntia totutella asiaan ja tutustua kulttuuriin. Vähän kuin joku maistiainen tulevasta - oisin voinut heti lähteä lentokentälle, niin täpinöissä olin!

Onneksi en kuitenkaan lähtenyt koska olihan meillä Päivin kanssa nyt aika hiton hauskaa! Hyvä että hänen vierailun ajalle osui meidän perinteinen torstaigrillaus rannalla, tavattiin paljon kavereita ja nautittiin kesäillasta.

Mun yks suomalainen Hong Kongissa asunut kaveri oli jo aikaa sitten suositellut hikea nimeltä Suicide Cliff (Kowloon Peak) ja olin vähän säästellyt sitä loppuhuipennukseksi. Tää menee ihan ehdottomasti TOP 3 -hikeihin, suosittelen todella!! Meillä oli vähän mutkia matkassa mutta hengissä selvittiin (älä säikähdä kukkulan nimeä...). Ensimmäinen huomio: toi ohje antaa ymmärtää että vähän on kasvustoa aluksi - MENOMATKA ON ABOUT KOKONAAN PUSKISSA. Onneks oltiin jääräpäitä ja lähdettiin kipuamaan viidakkoa pitkin ylös, muuten ei kyllä oltais löydetty oikeita mestoja. Alkuspotin löytää kun seuraa noita ohjeita (ellei joku ihana paikallinen kävelytä melkein hiken alkuun asti kuten meidät - taksi voi olla hyvä idea tosta Kwun Tong metrolta Clear Water Roadin ja Fei Ngo Shan Roadin risteykseen tai me ei ainakaan oltais välttämättä edes tolla ohjeen kuvalla löydetty perille). Toivottavasti tää mun ammattilaiskartta auttaa löytämään:

Minibussin 47 päätepysäkki on tossa alareunassa ympyröity (klikka kuvaa isommaksi), siitä pitää vaan päästä ylöspäin - meitä toi paikallinen auttaja johdatti Clear Water Bay Roadin alkuun jotain puskia pitkin (esimakua tulevasta...) ja päästiin sit toisten auttajien avulla pikku pikku polun alun tuntumaan. Kun käännyt Clear Water Bay Roadilta vasemmalle ylämäkeen Fei Ngo Shai Roadille, otat seuraavan pikkuisen tienristeyksen vasemmalle - se on yhden talon tie, lähtee vähän kuin takaviistoon tosta päätieltä. Tiedät että se on oikea tie jos se on noin 100 metriä pitkä hiekkatie ja sen päädyssä on iso iso talo ja portti. Kun oot naama siihen talon porttiin päin, vieressä oikealla näkyy ihan olematon polku. Se on se. Se on katkoviivalla merkitty tohon karttaan. Sen ei uskois johtavan minnekään mutta se se on! Ja sitten onkin puskaa ekalle näköalapaikalle asti. Ei nähty ötököitä, kauheesti vaan kasvustoa.

Onneks oli vähän avonaisempia kohtia pari, kivoja eväsretkipaikkoja... Yhdessä kohdassa sit aukeni tollaseks poluks, tuntuipa helpolta siinä kohtaa.

Eka näköalapaikka on tollanen leijuva kivi, sekin jo tosi makee paikka mutta siitä vaan paranee!

Toiselle puolelle näkyy koko Hong Kong ja kaupunkimaisema, toiselle puolestaan Sai Kung ja upea luonto, pienet satamat ja saaret... Satumaista!

Ei nyt päästy ihan varmuuteen että mikä niistä upeista kivistä oli varsinainen Suicide Cliff, mutta meistä tässä tuli parhaat kuvat. Ekassa kuvassa Päivi näkyy tuolla kiven nokassa, toi efekti on tosi makee kun kuvaaja seisoo eri kivellä ehkä 50 metrin päässä ja näyttää että olis fyysisesti tosi kaukana!

Ihan mielettömät maisemat huhhuh, siellä kelpas syödä eväitä (joka hiken paras hetki tietysti).

Jotkut kiipee vaan tolle Suicide Cliffille, mutta me päätettiin käydä Kowloon Peakilla (kiinaks Fei Ngo Shan kuten toi tien nimi) 602 metrin korkeudessa kun oltiin jo kerran puolimatkassa. Mainostin Päiville tätä hikeä semi lyhyenä, ja sitä se ois ollutkin jos matkanjohtaja ei olis lähtenyt seuraamaan silkkinaruja... (Usein hikeilla on polun löytämiseksi laitettu naruja puihin ja aina ennen ne on johtaneet perille...)

Toi helikopterikenttä on huipun merkki, siellä myös noi tv- tms. tornit kukkulan päällä.

Kowloon Peakilta suunnattiin vasemmalle alas tosiaan silkkinarujen perässä. Mentiin umpipuskassa niin että jalat jopa vuosi verta ja oli ihan raapamilla kaikista kasveista. Ajateltiin että kyllä kohta tulee aukea ja kiva polku. Eipä tullut ei.

Tajuttiin noin puolen tunnin harhaan kävelyn (niiden ***tanan silkkinarujen seuraamisen jälkeen) että se pöpelikkö ei muuttuis mihinkään... Ja käännyttiin ympäri kun vaihtoehto oli tyyliin kieriä alas puskissa. Tultiin nimittäin kallionkielekkeelle ja en sit tiedä miten muut on siitä edenneet mutta meidän vuorikiipeilytaidot (jotka tolla hikella kehittyivät) ei kuitenkaan riittäneet reitin jatkamiseen. Siispä käveltiin takaisin viidakossa, lämpöä oli jotain +34 ja tän eksymisen takia kun hike piteni, meillä loppui vesi. Oli kuuma ja tuskanen ja jano ja nälkä, ei tiedetty pitäiskö itkeä vai nauraa, valittiin sitten jälkimmäinen. 

Käytiin siis hikellä Kowloon Peakilla 1,5 kertaa.. Ja takaisin huipulle päästyämme todettiin että siitä ois ollut ihan nätit rappuset oikealle viistoon, puurappusia pienin askelmin. Siitä oli noin vartti takaisin maantielle! Kyllä oli voittajafiilis kun päästiin metsästä pois ja sit vielä liftattiin yhden ystävällisen rouvan kyytiin pieneksi matkaksi. Ei oo koskaan jätski maistunut yhtä hyvältä kun tosta setistä selvittyämme! Tää jäikin mun vikaks hikeks ja että viimeisellä piti mennä eksymään hah hah!

Taidettiin kumpikin saada auringonpistos tai vähän jotain ainakin kun oltiin ihan kuolleita kotiin päästyä. Salsat jäi sit tältä kertaa väliin, piti vaan juoda koko ilta ihan älyttömästi ja mennä aikaisin nukkumaan.

Lauantaina halusin näyttää Hong Kongin parhaat rannat ja käydä itsekin ekaa kertaa Sheung Luk streamilla. Tein sinne löytämiseen erillisen postauksen - me löydettiin sinne yksien saksalaisten ansiosta, jaettiin taksi heidän kanssa ja oli sama suunta kaikilla niin mentiin samaa matkaa eikä tarvinnut sit meidän etsiskellä yhtään. Mulla on meinaan monta kaveria jotka on yrittäneet löytää sinne tuloksetta, näitten vesiputousten/altaiden ois tarkoitus olla salaisia mutta ei ne kyllä enää oikeen oo.

Tossa kohtaa kun pääs pulahtamaan, ilma noin 35+ aattelet että vesi virkistää mutta eipä juuri, oli kuulemma 29-asteista... Ihan kuin ois kuumaan kylpyyn mennyt. Toi on ihan paratiisi en kestä, Päivikin sano että ihan ku oltais Filippiineillä. Mutta ei, oltiin Honkkareissa josta ihmiset kuvittelee vaan pilvenpiirtäjät ja saasteen!!

Vesiputoukset oli ihan mahtavat, siellä altaissa pääs oikeesti virkistäytymään viileään veteen. Hyppäsin tuolta kalliolta veteen ja sitä adrenaliinin määrää! Ihana iltapäivä. Ainoo että meiän piti oikeesti välttää aurinkoa, oltiin aika lailla saatu väriä kumpikin ja palettukin vähän, pidettiin t-paitaa ja oltiin varjossa. Naama ja päänahka silti aina vaarassa. Päivin Hong Kongin -reissun aikana oli ainakin kolme 34-asteista hellepäivää, kerran oli 36+ hetken, siis niin kuuma ei ollut vielä munkaan aikana ollut. Ei ollu enää kivaa ja Suomen kesä kuulosti ihanan raikkaalta ajatukselta...

Pitkän hellepäivän jälkeen pientä luksusta on ottaa noin 9€ maksava vene takaisin Sai Kungiin (sen sijaan että kävelis muutaman kilsan + ottais taksin tai bussin). Siinä hetkessä oli kyllä niin onnellisuuskuplassa, surraa pikaveneellä mielettömissä vuoristomaisemissa, aurinko laskee pikku hiljaa, tuuli käy hiuksiin ja hymy naamalle. Ja tollanen mimmi seurana!!!!

Lauantaina lähettiin sit juhlii sekä Päivin että mun vikaa lauantaita (tikusta asiaa eikö) ja meni ennätysmyöhään! Kukuttiin niin pitkään että aurinko porotti jo täysillä kun kotiin päästiin vähän ennen seiskaa... Tuli muuten koettua to do -listan yks asia: olla baarissa siihen asti että se menee kiinni. Näähän ei täällä sulje kun kaikki on aukki virallisestikin 'till late' eli myöhään. Aikaan x. Se löytyi jossain baarissa mutta aina on joku joka on kumminkin auki.

Olin sunnuntaina wakeboardaamassa muiden kavereiden kanssa, Päivi jäi tällä kertaa rannalle... Ihan kesän parhaista jutuista, nyt oli toka kerta kun menin ja ei hitsi oli siistii!

Sunnuntai huipentui suomifiilistelyihin Muumi-kahvilassa, Tsim Sha Tsuihin perinteiseen turistivaloshowhun ja drinksuihin 118. kerroksen baarissa ICC-tornissa (Hong Kongin korkein, 484 metriä).

Ihan huikee kyllä toi Muumi-kahvila, japanilaisomistuksessa ja siellä jos jonkinlaista Suomi-ruokaa tarjolla janssoninkiusauksesta hirvipaistiin ja graavilohesta korvapuusteihin. Tietysti osa oli vähän sinne päin, kuten japanilainen sokerimaito, mutta kyllä me fiilisteltiin! Sitten vielä kun yhtäkkiä paikalle saapui Muumipeikko, ei mikään voinut pilata meidän momenttia. Meidän perulainen kaveri oli aika fiiliksissä, ei oikein ollut tiennyt mitä odottaa mutta tulipa pieni maistiainen Suomen kulttuurista hänellekin.

Maanataina käytiin vielä Victoria Peakilla, jonne valitettavasti saapui sumupilvi samalla kuin me. Oltiin kumpikin aika poikki (mistäköhän johtuu) joten maanantai meni tosi rennoissa merkeissä.

Olipahan mahtava viikko - nähdä piiiitkästä aikaa ihanaa Päiviä, jakaa Hong Kongin upeus ja käydä läpi omia puuttuvia retkiä ja hike, jotka oli sit kummallekin uusia ja joita voitiin varsinkin hypettää yhdessä! Ei tainnut Päivi katua vierailua ja se oli mulle tärkeintä ;)

Samalla pystyin ite pitämään pään kasassa Hong Kongin viimeisten päivien uhkaavasti lähestyessä, tajusin vasta kun Päivi lähti että vikat kolme päivää oli jäljellä. Jos oisin ollut yksin ton ajan, oisin varmaan seonnut, koko ajan ois ollut sellanen fiilis että hirveesti pitää tehdä jotain ja käyttää hyödyks aika! Tultiin muuten kumpikin aika kipeiksi Hong Kong -turisteilun jälkeen, en tiedä oliko ilmastointi (16 astetta sisällä, 36 ulkona...) vai mikä syynä mutta onneks pystyttiin täysillä tekee asioita koko toi aika!