Reppureissussa

Hong Kong jäi taakse neljäks päiväks kun suuntasin Kambodzaan reissuun heinäkuun tokavikana viikonloppuna! Vaikkei mitenkään rankkaa tää elämä oo täälläkään mutta kyllä loma on aina loma... Reissu ylitti kaikki odotukset ja kyllä ois saanu useemman viikon ja kuukaudenkin kulumaan tossa maassa, jolla on kulttuuri- ja historiamielessä valtavasti annettavaa ja jossa nähtävää ja tehtävää kyllä löytyy kaikille. Kuten arvata saattaa, olin yötä päivää menossa ja väitän että sain aika maksimit irti noin lyhyestä ajasta siellä - käytin nimittäin yöt matkaamiseen kaupungista toiseen. Nyt tulee sit sitä matkapäiväkirjaa, varoitan, vähän lähti ehkä lapasesta!

torstai

Lensin Honkkareista Phnom Penhiin, pääkaupunkiin. Ei voi edelleenkään tajuta kuinka halvalla ja helposti täältä pääsee kaikkialle. 2,5 tunnin puoli-ilmainen lento eikä ees ollut halpalentoyhtiöllä vaan ihan herrojen kanssa Cathaylla! Heti kun pääs viisumitiskeistä ym. läpi ja astui sinne vilinään, oli niin paljon tarkkailtavaa! Hyppäsin Tuk Tukiin eli skootteriin, joka vetää pientä monen ihmisen istuttavaa kärryä. Yks asia on varma: ikinä en haluis Kambodzassa ajaa mitään kulkuvälinettä, edes polkupyörää! Pelotti jo kyydissäkin.

Päätin ottaa kunnon 4* hotlan ekaks yöks koska muut kaks yötä kuluis bussissa, kuten olin matkaa edeltävänä päivänä päättänyt. Hotelli Grand Waterfront oli ihan napakymppi, tosi hyvä sijainti ja ei oo mitään pahaa sanottavaa. Päätin pitää vähän spontaanimman reissun et en varannut mitään muuta kuin noi bussit koska ne meni täyteen ihan hetkessä ja firmalla, josta olin lukenut pelkkää hyvää, oli vaan kolme yöbussia päivittäin. Kyllä kelpas löhöillä kattouima-altaalla Mekong-joen rannassa ihan Phnom Penhin ytimessä... Rankkaa tää työnteko tosiaan.

Ekana päivänä päätin tutustua rauhassa Phnom Penhiin, käppäillä ja katella vaan ympäriinsä. Aika hassu kontrasti pikku tönöjen ja upeiden temppelien välillä. Skootterit ja Tuk Tukit, jotka kuskaa moninkertaisia määriä ihmisiä kuin mitä ikinä voisit kuvitella mahdolliseksi, suhaa minne sattuu. Tuk Tukiin, johon aattelisit menevän maksimissaan 4 henkeä, saa hyvin mahtumaan vaikka 8 jos vaan tahdonvoimaa löytyy. Vihreä valo jalankulkijoille ei muuten todellakaan tarkoita että voisit ylittää tien ilman että sydän pomppaa kurkkuun useaan otteeseen... Skootterien seuraaminen oli kyllä yhtä hupia - paras oli kun nähtiin äijä pitämässä jotain tipan tyylistä lääkeletkua kädessä ylhäällä samalla kun oli kyydissä. Skootterin kyydissä näin enimmillään 3 aikuista+1 lapsi ja puolestaan 2 aikuista+3 lasta. Vaan kuljettajalla on kypäräpakko eikä sitäkään kaikki noudata - eniten kauhistutti jotkut parin kuukauden ikäiset lapset ilman kypärää - kypärällisen vanhemman sylissä. Kaverit oli nähny isoja ikkunalaseja kuskattavan myös. Valtavat painavan näköiset laatikot jotenkin teipattu ja köytetty skootteriin ihan perussettiä.  Loppupäätelmä: ei oo mitään tai ketään, mitä skootterilla ei sais kulkemaan.

Törmäsin lounaalla pariin ranskalaiseen reppureissaajatyttöön ja alettiin juttelee ja lähettiinki sit kiertää yhdessä Central Marketia, valtavaa kauppa/markkinahallia. Olin ihan että wow, kun se toinen, 17-vuotias, oli yksin kiertänyt Kambodzaa kohta 5 viikkoa kirjotustensa päättymisen jälkeen. Upeeta mutta kuinka uskaltaa noin pitkään yksin! Toki hänkin siis pyörinyt paljon muiden reissaajien kaa mutta silti, ihme että vanhemmat päästi! Toinen mimmi ollut puol vuotta matkassa mutta poikaystävänsä kanssa. Aloin tossa vaiheessa tajuu että jengi ei tosiaan tee mitään parin viikon reissuja vaan puhutaan useista useista kuukausista, ellei vuosista... Myöhemmin tapasin vielä ihan toisella levelillä reissaavia..

Yhtäkkiä alkuillasta alkoi kauhea rankkasade ja totesin että about ilmainen hieronta on parasta siihen hetkeen. Femmalla hieroivat öljyllä tunnin, meinasin nukahtaa sinne onnellisuuteen... Toi oli halvin maa missä oon ikinä käynyt, olipa rikas olo huhhuh. Illalla oli sit tosi kiva kun mulla oli illallistreffit sovittuna! Hong Kongista mun yks parhaista ranskalaisista kavereista oli kertonut, että hänen kaks kaveria on työharjottelussa Kambodzassa, ja jos haluun hän voi 'esitellä' meiät netissä. Totta kai halusin! Mentiin sit tän pariskunnan kanssa syömään ja ne oli tosi hauskoja tyyppejä! Oli kiva kuulla juttuja 'paikallisten' perspektiivistä, he oli melkein puol vuotta siellä ja ajeli omalla skootterillaan ja eleli pienessä tönössä ainakin melkein kuten paikalliset.

perjantai

Hotellin uima-altaalla oli tullut puheeksi yhen ugandalaisen miehen kanssa että meillä oli sama suunta seuraavana päivänä eli perjantaina - S-21 eli Tuol Sleng ja Killing Fields eli Choeung Ek - päätettiin sit jakaa Tuk Tuk ja toi rankka kokemus yhdessä. Oli kyllä niin henkeäsalpaavia juttuja että ihan hyvä etten ollut yksin, vaikka napit korvissa kuljettiinkin. Kambodzan historian järkyttävät tapahtumat 70-luvulla oli näissä museokohteissa kerrottu tosi yksityiskohtaisesti, mulla oli ihan kylmät väreet koko noin neljän tunnin reissun ajan. S-21 oli vanha koulu, joka oli muutettu kidutusleiriksi. Sinne lähetetyistä kymmenistä tuhansista ihmisistä kymmenkunta selvisi hengissä. Kaksi heistä oli jostain syystä myymässä kirjojaan siellä meidänkin vierailupäivänä - ei luulisi että sinne haluaisi palata.

Killing Fields oli nimensä mukaisesti iso kenttä tai nurmialue, jonne vangit tuotiin tapettaviksi. Joukkohaudoista alueella on löydetty melkein 9000 ruumista. Paljon konkreettisemmaksi ei voi muistomerkki mennä, kuin tuonne saapuessa 5000 pääkallon torni osittain lasiseinillä. Noille järkyttäville luvuille jotenkin sokaistuu, kun sitä murhaa ja tuhoa ja epätoivoa välittyy kaikesta ympärillä, mutta ihan hirveää mitä yks kansakunta voi kokea ja niin lyhyessä ajassa vieläpä - 1975-1979. Oli aika tyhjä olo sen jälkeen, kun oltiin monta tuntia kuljettu ja ei puhuttu oikeestaan mitään koko aikana, niin hiljaiseks veti. Oli oikeestaan ihan sama fiilis kuin Auschwitzissa neljä vuotta sitten, eihän sitä voi ymmärtää että joku voi haluta toisille jotain noin pahaa. Kuunneltiin siis 'audioguide' eli tosi hyvä tiivistelmä tapahtumista ja valinnaisia äänitteitä selviytyjien kertomuksista, se oli erittäin hyvin tehty ja siinä oli tärkeimmät asiat kerrottu huone kerrallaan siellä kävellessä. Suosittelen ehdottomasti kaikille tuolla käymistä, vaikka oonkin vähän herkkis itekin niin ei tollasilta tapahtumilta voi sulkea silmiä. Pistää asioita taas perspektiiviin.

Olin kuitenkin tosi onnellinen että tuli mentyä sinne, noista tapahtumista kun ei oo juuri tiennyt ennen tätä reissua ja siten oli vielä opettavaisempi reissu, nimenomaan historiallisesti. Jossain oppaassa, jota luin, sanottiin, että Kambodzalla ei maana oo ollut tuuria ollenkaan, ja se lause pisti miettimään. Siellä maassa tapettiin kambodzalaisia kambodzalaisten toimesta 1,5-3 miljoonaa. Koska siitä on vasta vajaa 40 vuotta, tänä päivänä maassa ei varmaan oo ketään, jota tää kansanmurha ei koskis edelleen. Kuuntelin kauheita stooreja reppureissaajilta, esim. yks jenkki oli seurustellut yhen paikallisen kanssa ja sen tytön sedän ohimolla oli pidetty asetta ja sen kädessä oli ollut toinen ase, ja siltä kysyttiin että joko me tapetaan sut tai sä tapat sun veljen. Tappoi veljensä. Ihan hirveitä juttuja ei voi käsittää.

Pikku hiljaa sit yritettiin saada mieli kirkastumaan. Käytiin Russian Marketilla, isoilla basaarityylisillä markkinoilla. Sorruin ja ostin elefanttihousut. JOKA IKISELLÄ Kambodzassa matkaavalla tytöllä oli sellaset ja kylhän ne sit alko näyttää niin mukavilta ja kivoilta itellekin. Paljon niitä oli myös miehillä ja lapsilla, niin lomafiilis tuli niistä! Ja paljasta pintaa ei kai ihan kauheesti arvosteta että parempi kulkea t-paidassa ja polvet peittävässä alaosassa, niin sopivat siihen tarkoitukseen myös. Temppeleissä ehdottomasti näin, kadulla hyvän tavan mukaista, näin käsitin.

Perjantai-iltana halusin sit kierrellä yksin ja ai hitsi oli terapeuttista käydä yksin dinnerillä rannassa, lukea kirjaa rauhassa auringon laskiessa.

Hyppäsin yöbussiin klo 23:30 ja vähän jännitti miten matka sujuisi! Kaikenlaista olin kuullut kaaharikuskeista, alkoholin vaikutuksen alaisina ajavista, huonoista teistä... Mikään ei osunut omalle kohdalle, vaan koko melkein 7 tunnin matka Siem Reapiin sujui kuin tanssi. Kuski ajoi varmaan alle 60 kilsaa tunnissa, en tiedä koska nukuin mutta matkaa on siis reilu 300 km. Petihän oli bussissa saman kokoinen kuin mun kämppä Honkkareissa, eli siinä oli jo hyvät lähtökohdat olla kuin kotonaan. Korvatulpat vaan toin omasta takaa - bussista tarjottiin peitto, tyyny ja vesipullo. 25€ menopaluu oli mun mielestä erittäin kohtuullinen hinta, Giant Ibis -firman slogan olikin 'affordable luxury'. Ihan viiden tähden bussimatka, olin hereillä sen 5 minuuttia alusta ja jossain kohtaa heräsin katsomaan kun aurinko nousi ja heräsin taas kun tulivat tökkimään että perillä ollaan. Bussi oli täynnä (niitä elefanttihousuisia) nuoria rinkat selässä. Parin kanssa juttelin bussia odotellessa, olivat vapaaehtoistyössä Kambodzassa, aika siistiä sekin.

lauantai

Olin miettinyt että teen ihan fiiliksen mukaan, jos huvittaa lähteä aamuyöstä jo temppeleille niin teen sen, jos nukuttaa niin meen hetkeks vielä lepäämään jonnekin. En tosiaan lähtenyt aamukuudelta turistihommiin... Tuk Tuk -kuskeja tursuaa kaikki kadut kaikkialla, niin helppo saada kyyti noin eurolla lähialueille, yks ystävällinen heppu vei mut sit hyväks tuntemaansa hostelliin. Nukuin parilla eurolla sit vielä muutaman tunnin kerrossängyssä ja sain repun sinne hostellin säilöön sitten päiväksi samalla rahalla. 10 aikaan alotettiin sit temppelivisiitit, ja neljän jälkeen taisin tulla takaisin. Angkor Wat, temppeli joka on Kambodzan lipussakin, ja kymmenkunta muuta temppeliä on melko kaukana toisistaan, joten tapana on ottaa päiväks oma Tuk Tuk -kuski ihan sopuhintaan ja se odottaa sitten temppelin uloskäynnillä ja vie seuraavalle. Maksoin yksin vajaa 15€ siitä lystistä, päälle sairaan kallis pääsylippu kaikkiin temppelihin päiväksi yhteensä $37. Mutta kyllä sen kerran maksaa kun pääsee noin merkittävään paikkaan. Jotkut osti kolmenkin päivän lippuja - ite en ikinä jaksais kiertää kolmea päivää pelkkiä noita raunioita vaikka kuinka on vaikuttavia hah!

+32 auringossa oli kieltämättä aika fyysistä kiertää maailman isointa uskonnollista monumenttia. Upea se oli huhhuh. Silloin viimeistään tajusin että oli kyllä tosi hyvä veto lähteä yöbusseilla sekoilemaan vaikka alle vuorokaudeksi vaan.

Kävin lopulta vaan kolmessa temppelissä, onneks Chen, kuski, vei mut ekana tohon isoimpaan ja uuvuttavimpaan Angkor Watiin!! Angkor Thom, toi erilaisista naamapatsaista tuttu temppeli oli kans upee mutta jaksoin siellä kiertää alle tunnin.

Onneks Tomb Raider -leffoista (kuulemma - en oo nähnyt) tutun Ta Prohm -temppelin käynnin aikana satoi vähän! Siellä olin sit vielä lyhemmän aikaa ja riitti ihan hyvin. Kaatosateen alkaessa Chen totesi ettei viitis ajaa jos mulla ei oo kiire, no eipä ollut, istuttiin sit hetki Tuk Tukin katoksessa ja se kertoi mulle kaikkia tarinoita. Nuori jätkä mutta kauheita juttuja kokenut, niistä uskonto auttanut selviämään. Myös ihan mieletöntä kuunnella miten erilaisia uskomuksia voi olla, hän uskoi juuri kuolleen veljensä palaavan takaisin maan päälle heidän seuraavan poikansa kehossa - selvänäkijä oli nimittäin sanonut että poika olisi tulossa jos vielä lapsen haluavat. Tosi herttainen tyyppi, jonka 'ansioluettelo' löytyikin Tuk Tukin sisältä - katto ja penkit oli päällystetty asiakkaiden jättämillä erikielisillä tervehdyksillä. Pakko oli itsekin kirjoittaa sinne sit postikortti suomalaisten luettavaksi.

Palasin hostellille ja hyppäsin uima-altaaseen. Noh, heti alkoi sit pari maailmanmatkaajaa juttusille ja vietettiinki sit loppupäivä ja ilta porukalla. Huh miten inspiroivia tyyppejä, espanjalainen nainen oli 29-vuotiaana todennut töissä että nyt riittää ja oli ollut reissussa tähän mennessä 14 kuukautta. 10. maa menossa ja aina kun huvitti tai rahat meinas loppua, asettui jonnekin lempirannalle hotelliin hanttihommiin tai baariin töihin, ilmainen asunto ja ruoat ja juomat, joskus vähän taskurahaakin. Tavoite oli elää 10 dollarilla päivässä (+matkakulut ja viisumit ym). Jenkkijäbä puolestaan oli Manhattanilla hommissa, 24-vuotiaana totesi että maailma kutsuu ja nyt oli 5 kuukautta takana. Tosi spontaaneja ihmisiä, jotka ei turhia suunnitelleet, lähti vaan seuraavaan paikkaan fiiliksen mukaan, keksi tyyliin matkalla minne matka. Tohon meidänkin hostelliin haettiin MINIMISSÄÄN YHDEN VIIKON TYÖAJALLE sellasta viihdyttäjää että hengaat turistien kaa altaalla ym, asut, syöt ja juot ilmaiseksi mutta palkkaa ei saa. Hetken mietin että jäänkö sinne heh heh.

Altaalta lähettiin kattoo auringonlaskua yhelle katolle ja sit syömään ja käppäilee baarikadulle ja yömarkkinoille. Hitsi ois tehny mieli jäädä noitten kaa hengaa, tosi hauskaa jengiä Jenkeistä, Espanjasta, Ausseista ja Saksasta. Kipusin sit yöbussiin klo 23. Nukuin taas ihan hyvin mutta peti ei ollut kokonaan suora tässä bussissa vaan puoli-istuma-asennossa kuten sairaalapeti, yläosasta vähän koholla niin ei ollut yhtä hyvä yleensä mahallaan nukkuvalle.

sunnuntai

En tiiä miten paluumatka kesti vaan 5,5 tuntia mutta en käynyt sitä miettimään kun 4:30 saavuttiin Phnom Penhiin pimeässä. Olin taas kelannut että lähen kattelee nähtävyyksiä heti aamusta, paskan marjat baarien sulkemisaikana lähen kiertelee temppeleitä hohhoijaa. Eikä mulla oikeestaan ollut paljoakaan jäljellä nähtävyyksiä, Phnom Penhiin riittää aika hyvin mun (ja monen muunkin) mielestä pari päivää. Siispä menin taas ekaan random hostelliin ja sainkin viidellä eurolla ihan oman huoneen, ei ollut enää jaettuja vapaana. Vähän tuntui että vois olla vaikka luteita tai jotain pedissä, sen verran hämärä mesta mutta nukuin kumminkin hyvin siihen asti että oli lounastreffit samojen ranskalaisten kanssa kuin ekana päivänä!

Syötiin ihanaa tosta Mekong-joesta kalastettua kalaa ja käytiin kattomassa yks temppeli vielä, Wat Phnom! Tosi kiva kun se Hong Kong -kaveri keksi vinkata näistä. Pakko oli kotiin palata vaikka hyvin oisin viihtynyt vielä muutaman kuukauden varmaan, rannikolle ois kiva mennä kans esimerkiks. Nyt tietty ei välttämättä parhaat ilmat tähän aikaan. I will be back!

Koko reissun ainoo (!!) ongelma: Tuk Tukista puhkes rengas alkumatkasta lentokentälle. Ihmettelin kun se alko huojua vähän ja sit pysähdyttiin katsomaan. Parasta tässä oli että kuskin mielestä ei ollut ongelmaa jatkaa sitä noin 5 km loppumatkaa. Piti kattoa kartasta montako kilsaa oli kentältä keskustaan, Googlen mukaan 7 - siihen meni varmaan 45 minuuttia! Aattelin että vähintään 20 haha! Liikenne tullessa oli ihan kaoottista tietyömaan takia, onneks lähdin ajoissa. Otin siis uuden Tuk Tukin vierestä, sen jos jonkun saaminen oli helppoa. Kadulla joka ikinen kuski huusi 'Tuk Tuk?' ja huitoi - kyllä mä osaan tulla kysymään jos tarviin. Varmaan 50 kertaa päivässä piti sanoa ei kiitos tai pudistaa päätä, ihan tauotta.

Paluumatka oli yks sketsishow, sain sen jalkatila-exit-paikan ja viereen tuli brittiläinen äijäjengi, harrastelijafutismatsistaan matkalla kotiin ja heitettiin läppää koko lyhyt lento. Kivoja tyyppejä, varsinkin kun sain vieruskaverinkin jätskit. JOO, jätskiä lennolla. Ja viiniä. Oisin voinu jäädä pidemmäksikin aikaa!

Kambodzasta jäi tosi hyvä mieli, oikeesti sitä kuuluisaa 'me time' ja todellinen lomafiilis. Niin kivaa että on tullu lähettyä kaks kertaa nyt yksin matkaan - sehän ei todellakaan tarkota sitä että yksin tarttis olla jos ei haluu. Reissaajat on usein niin sosiaalista porukkaa että mitä enemmän jengiä sen parempi vaan. Olin myös somelomalla koko ajan, se jos joku teki hyvää. Ihmiset, niin paikalliset kuin kanssamatkaajat, oli tosi ystävällisiä, ruoka oli oikeestaan aika samanlaista kuin täällä, hintataso mahtava, maksat kaikesta oikeesti sen verran kuin haluisit, vieläpä tingattua saa heti 70% pois markkinoilla... Kiehtova kulttuuri ja paljon kiinnostavaa historiaa, niin paljon ois opittavaa ja tutkittavaa. Viisumi piti muuten hankkia suomalaisenkin, se maksoi parikymppiä muistaakseni. En jonottanu yhtään kentällä, tosi sujuvasti meni muodollisuudet kumpaankin suuntaan. Se piti vielä sanoa että oli muuten erityisen toimiva ja siisti lentokenttä Phnom Penhissä, puhutaan kuitenkin kehittyvästä maasta ja niin oli kaikki ihan vimpan päälle!

Back to reality, Hong Kongissa oli ollut taifuuni sunnuntaina aamulla. Satoi siis Esterin perseestä kun illalla kävelin himaan. Onneks olin saanut nauttia auringosta koko matkan paria kuuroa lukuunottamatta. Ja keli parani kyllä sit nopee täälläkin, taifuuni unohtui äkkiä.